Vuoden 2010 viimeiset päivät

Santiagoon saavuttiin Valparaísosta 27.12 aamupaivalla. Nopeatempoinen alkureissumme jatkui hyvin aikataulussaan. Valtelimme rinkat selassa metrolla kohti Moai-hostellia kaupungin keskustaan. Ensivaikutelma kaupungista oli erittín eurooppalainen. Alkuperaiskansan osuus katukuvassa oli haviavan pieni ja kadut olivat siisteja ja hyvassa kunnossa. Myos metrot ja bussit olivat reilusti uudempia kuin Bairesissa. Chile nayttaa siis olevan Argentiinaa askeleen edella kehityksessa, mutta se nakyy sitten myos hintatasossa. Esimerkiksi bussimatkoista sai maksaa n. 85 eurosenttia, kun vastaava hinta Buenos Airesissa on sen 20 senttia. Erityista suurkaupungin tuntua ei tullut Santiagoon saavuttaessa. Se on huomattavasti rauhallisempi kaupunki kuin mihin olen tottunut viimeisen 4 kuukauden aikana. Empanadat ja alfajor-leivonnaiset ovat Chilessa isompia, mutta Argentiinassa maukkaampia.

Teimme pienen retken San Cristobal -kukkulalle, josta avautui hieno nakoala kaupunkiin. Menimme sinne turistihintaisella hissilla saastaaksemme hieman jalkojamme, kuuden kilometrin kavely ei houkutellut ja muutenkin iltapaiva alkoi jo olla pitkalla ja oli viela paljon nahtavaa. Illemmalla tutustuimme keskustaan ja kavimme kaupasta ostamassa vahan pihvia ja punkkua ja menimme hostellille valmistamaan hienon illallisen. Budjettimatkaajan luksusillallinen. Seuraavana paivana pakattiin taas rinkka aamusta valmiiksi ja paatettiin piipahtaa Concha y Toron viinitilalla, koska Mendozassa ei viinitiloille paasty. Oli kiva kuunnella vahan faktoja viininkasvatuksesta ja vierailla Castillo del Diablo -kellarissa. Takaisin tilalta tultiin samalla bussilla, kuin milla mentiinkin, mutta reitti oli hieman eri, eika tiedetty missa jaataisiin pois. Paatettiin siis menna bussilla paatepysakille asti, sielta se kuitenkin tulisi joskus takaisin tutuille kulmille. Saatiin nauttia useiden lahioiden mittaisesta maaseutumatkailusta ja paatepysakilta paastiinkin sattumalta metrolla suoraan hostellille. Illalla suuntasimme bussiasemalle suuntana La Serena. Ostimme liput puoliltaoin lahtevaan bussiin.

Aamulla saavuimme puoli seitseman kieppeissa La Serenaan. Se on semmonen parinsadantuhannen ihmisen kaupunki, jossa on paljon biitseja. Ihan vieresta loytyy myos Coquimbon kaupunki, joka on suurinpiirtein saman kokoinen. Heitettiin rinkat hostellille ja kavelimme pari kilometria teollisuusalueiden lapi hiekkarannalle ottamaan pienet aamutorkut. Saatiin semmoinen muriseva kirppusakkikoira nukkumaan siihen meidan viereen (reissun aikana ollaan vahan vedetty noita koiria puoleemme) ja meinasi sydan pysahtya, kun se ensimmaisen kerran haukahti vieressa kulkevalle toiselle koiralle. Hieman kauempana kaveleva paikallinen mies vahan naurahti meille kun sympaattinen koira sai meidat hyppaamaan pystyyn.

La Serenassa, niin kuin Valparaísossakin, on aina aamuisin pilvista. Pilvet sitten poistuvat paivan mittaan, ja mekin suuntasimme uudestaan rannalle iltapaivalla. Biitseja La Serenassa ja Coquimbossa riittaa. Kaytiin myos pienemmassa kylassa Vicuñassa seuraavana paivana. Ostettiin papaijamehua, jatskia ja kuivattuja papaijoita matkaevaaksi bussiin. Jouduttiin myos kaktushedelmakauppiaan uhriksi, ja sorruttiin ostamaan kaktushedelma ja siita valmistettua juomaa. Mutta ei menny rahat hukkaan, oli huippuhyvaa! La Serenan alue on kuuluisa papaijaviljelyksistaan. Valle Elqui, jossa papaijoita kasvaa ja kuuluisaa Chilelaista rypaleviinaa Piscoa valmistetaan, oli melkoisen rehevaa seutua. Hienoja jylhia vuoria kaktuksineen, ja kirkas sininen jarvi, joka on syntynyt suuren padon rakentamisen ansiosta. Muuten Chilen rannikko La Serenan kohdalta pohjoiseen pain alkaa olemaan aavikkoisempaa.

Aricaan lahdettiin 30.12, tavoitteena olla sitten uudenvuodenaattona valmiina juhlistamaan vuodenvaihdetta. Bussimatka oli vaatimaton 15km ja 23h. Alkumatkasta lahdettiin kiipeamaan kiemurtelevia teita hiekkaisille vuorille. Erittain jylhia ja vaikuttavia maisemia, jollaisia ei varmasti loydy muualta maailmasta. Pikkuhiljaa aurinko laski vuorten taakse ja uni sai vallan jo ennen Copiapon ohittamista. Atacaman aavikot ohitettiin yon aikana, ja aamulla oltiin jo Antofagastan ja Iquiquen puolivalissa. Aavikkoa, aavikkoa ja aavikkoa, hiekkaa silmankantamattomiin.

Aricassa meita odotti Julian kaveri Selina, joka vei meidat Chilelaisen pariskunnan Pedron ja Patin luokse asettumaan taloksi. Heilla on viitisen huonetta talon ylakerrassa, joita he vuokraavat mm. ulkomaalaisille opiskelijoille.

Kierreltiin vahan rauhallisen oloista kaupunkia ja valmistauduttiin illan juhlintaan. Syotiin perheen kanssa kiinalaista ruokaa illalliseksi, jonka jalkeen mentiin kaupungin keskustaan juhlimaan uutta vuotta ja katsomaan ilotulitusta, joka ammuttiin keskustan vieresta nousevalta El Morro -kukkulalta. Kantaa oli keraantynyt juhlimaan paljon ja tutustuttiin eraisiin chilelaisiin tyyppeihin, joiden kanssa jatkettiin kaupungin isoimmalle klubille jatkamaan iltaa. Aamu viiteen asti jaksettiin bailata, sitten loppui voimat ja palattiin kotiin nukkumaan. Vuoden 2011 ensimmainen paiva kuluikin sitten rannalla loikoillessa auringon paistaessa pilvettomalta taivaalta ja pyykkia pestessa valmistautuen tulevaan matkaan kohti Arequipaa, Perua!