Inkkareita, mahatauti ja Titicaca

Inkkareita perinnepuvuissaan.

Rajanylitys Chilen ja Perun valilla sujui ongelmitta, mentiin semmosella ns. taksilla koko matka Aricasta Tacnaan. Perussa alkuperaisvaeston osuus kansasta on huomattavan suuri. Varsinkin pienemmissa kaupungeissa intiaanikansaa on valtaosa vaestosta. Tacnassa syotiin hyvaa Cevichea (raakaa kalaa limekastikkeessa) ja illaksi jatkettiin Arequipaan. Arequipassa levahdettiin paiva ja kaytiin kaupungin keskustassa sijaitsevassa vanhassa espanjalaisten rakentamassa nunnaluostarissa tutustumassa. Sisaan sai maksaa ryostoturistihinnan, mutta se vaikutti ihan mielenkiintoiselta niin paatettiin koyhtya. Saatiin kylla vastalahjaksi mielenkiintoinen esittelykierros. Ei se nunnien elama niin vaikeaa valttamatta ole, niilla oli isot huoneet ja omat palvelijat.

Halasin laamaa.

Meilla oli tarkoitus menna seuraavana paivan Colca Canyoniin vaeltelemaan. Se sijaitsee Arequipan "lahella" 8h ajomatkan paassa, ja se on  Perun tunnetuimpia vaelluskohteita. Selvitettyamme kuitenkin bussiaikatauluja yms. osoittautui kyseinen parin paivan vaellusreissu sopimattomalta aikatauluumme, koska Cuzcossa odottelevaa 4 paivan vaellusreissua ei saanut missata. Paatimme jatkaa seuraavana aamuna suoraan Arequipasta Punoon Titicacajarven rannalle. Matka oli erittain raskas. Tahan oli syyna infernaalinen mahatauti, joka alkoi noin puoli tuntia Arequipasta lahdon jalkeen. reilu 4-5h jatkunut bussin kurvailu vuorten valissa yhdistettyna vasymykseen, mahakipuun, vellovaan mahaan, paansarkyyn ja oksettavaan oloon saivat taas hieman arvostamaan terveita paivia. Paastiin lopulta perille ja otettiin taksi 2 korttelin paassa sijaitsevalle hostellille. En voinut kavella. Saatiin myos selville taudin aiheuttaja, koska Arequipassa tapaamamme englantilainen Anthony karsi saman taudin. Se oli tullut edellisiltana Arequipan Plaza de Armas´n viereisella panorama-kattoterassilla nauttimiemme Pisco Sour -drinkkien vaahdosta, joiden valmistuksessa oli mita ilmeisemmin kaytetty kananmunaa. Ei enaa semmosia.

Illallisravintolan pihasta.

Puno on pieni koyhemman oloinen Perulaiskaupunki, jossa ei nahtavaa riita useaksi paivaksi. Lahdimme hetken mielijohteesta Bolivian puolelle Isla del Sol -saarelle, jolla inkatarujen mukaan aurinko on syntynyt. Alkuun meno vaikutti erittain turistilta, kun muutama pikku veneellinen turisteja raahattiin samaan satamaan, mutta kummasti porukka hukkui saaren uumeniin. Satamasta lahdettiin kiipeamaan portaita ylospain ja ensimmainen vapaa hostelli loytyi lumoavan kauniilta paikka noin 100m jarven pinnan ylapuolelta. Reilussa 3800 metrissa portaiden kapuaminen pistaa helposti puuskuttamaan ja kun lisaa viela rinkan selkaan niin ei edes rautainen futiskunto valttanyt meita n. 15m valein pidettavilta tauoilta. Saari oli taynna intiaaneja, jotka raatoivat aamusta iltaan pienilla pelloilla. Jopa vanhat mummotkin kiipeilivat vuorten rinteita reippaasti perinteinen hame paalla kuokka kadessa pelloille toihin. Toiset perheet pyorittivat ravintoloita. Tuntui oudolta, kun tarjoilijana oli 8-vuotias tytto, ja kyokin puolella 50-vuotias perinneasu paalla oleva inkkarinainen. Illalla kiipesimme kukkulan toiselle puolelle ravintolaan ihailemaan auringonlaskua ja syomaan vastapyydettya kirjolohta.

Desayuno.

Seuraavana paivana kaytiin testaamassa vaelluskengat ja lahdettiin valloittamaan kukkuloita. Otettiin semmonen "ei niin turisti" -reitti ylos, pompittiin valilla intiaanien peltojen poikki ja paastiin kukkuloille, joilla ei varmasti muut turistit usein kay. Niilta oli upeat nakymat seka Perun etta Bolivian puolelle ja saaren naki lahes kokonaisuudessaan. Korkeampi huippu oli 4055m korkeudessa, jossa pidimme pienen siestan auringon porottaessa voimakkaasti. Hieman idemmassa nakyi valtavia luultavasti yli 6000m lumihuippuja. Meinattiin menna palatessa viela jarven rannalle biitsille uimaan, mutta vaelluskenkaongelma sai meidat palaamaan hostellille. Illemmalla kappailimme viela pikku reippailun inkatemppelille kilometrin paahan alas rantaan, mutta se olikin mennyt jo kuudelta kiinni. Vaihdoin pari sanaa argentiinalaisjatkien kanssa, ja palasimme hostellille. Syotiin lahiravintolassa kirjolohipitsaa, jonka kirjolohi ei kylla ollutkaan kirjolohta. Jotain muuta hyvaa kalaa.
Nyt ollaan taas Punossa ja odotellaan illalla inkojen valtakuntaan Cuzcoon lahtevaa bussia. Siella sitten luvassa vaeltelua ja Machu Picchua!

Näkymä hostellilta.