Tyynelle valtamerelle!

Heipparallaa! Nyt loppuu sitten ääkkösten kaytto, koska tietokone jai Buenos Airesiin. Niin jai myos moni muu asia. Jatin matkalaukkuun suurimman osan tavaroistani ja raahasin sen eraalle argentiinalaiselle ystavalleni. 55 litran rinkan pakkasin n. 80% tayteen, joten jai viela kivasti tilaareissun aikana tehtaville herateostoksille. Viimeisena BA-paivana kavimme Julian kanssa Parque Norten vesipuistossa rentoutumassa, jonka jalkeen oli vuorossa kampan loppusiivous ja raahautuminen bussiasemalle. Vuokraemannan kanssa sain kannykan valityksella taistella takuuvuokran takaisinsaamisesta. Han viivasteli, ei vastannut puheluihin, eika loppujen lopuksi koskaan saapunut paikalle. Kuukauden vuokra jai siis hanelle, toivottavasti han maksaa tuon summan kamppikselleni, joka voi sitten jotain kautta toimittaa rahat minulle. Tuli vahan ikava reissuunlahtofiilis heti alkuun. Bussit oli kuitenkin varattu, joten ei ollut vaihtoehtona kuin hypata metroon ja lahtea bussiasemalle. Sinne vieva metrolinja C oli pois kaytosta juuri silloin, joten Obeliscolta 9 de Julion varresta yritimme kalastella taksia kellon koko aika tikittaessa kovaa vauhtia. Taksin saaminen oli mahdotonta, paatimme siis yrittaa asemalle juosten. Juoksimme n. 2km tauotta reilun 30 asteen iltalammoissa. En ole koskaan hikoillut niin paljoa kuin Retiroon paastyamme. Valuin noin tunnin hikea taukoamatta aivan kaoottisella bussiasemalla. Ihmisia oli tuhanisia, lomakausi oli alkanut. Saimme myos huomata, etta kiirehtiminen oli taysin turhaa, koska bussi oli pari tuntia myohassa. Paasimme lopulta kuitenkin lahtemaan kohti Mendozaa illan jo muuttuessa yoksi.

Mendozaan saavuttiin juoluaattoaamuna. Laahustimme auringon porottaessa Puertas del Sol -hostellille, joka osoittautui varsin mukavaksi paikaksi, tosin henkilokunnan toiminnassa oli joitakin puutteita. Kysyimme, onko viinitilat viela auki, vaikka on jouluaatto. Meille sanottiin, etta kylla ne on, lahdimme siis paikallisbussilla Maípun kaupunginosaan Camino de Vinolle. Perille paastiin hetkessa, mutta pyoravuokraamot ja viinitilat olivat kuin olivatkin jo kiinni (veikkasimme itse aiemmin tata vaihtoehtoa), ja palasimme toista bussireittia takaisin kaupunkiin. Matkalla naimme hieman koyhempia lahioita hiekkakatuineen ja kadunkulmaparrilloineen. Jatkuva auringonporotus varmisti, etta lampotila pysytteli noin 35 asteen tuntumassa aina auringonlaskuun saakka. Jouluaatto hiljensi kadut, vaikkei mitaan erityista joulua ulospain nakynytkaan. Nalka meinasi vieda voimat, eika suomalaista joulupoytaa loytynyt mistaan, jouduimme sortumaan Subwayn tarjontaan. Erilainen jouluaatto. Jatkoimme kiertelya, kavimme kasityotorilla kaupungin keskustassa, ja teimme parin tunnin kavelyreissun puistoihin. Illemmalla nautimme ravintolassa jouluaattoillallisen kaupungin ehka ainoassa auki olevassa ravintolassa. Saimme myos huomata, kuinka paikalliset juhlivat joulupaivan alkua yolla klo 12 rajayttaen ilotulitusraketteja pitkin kaupungin keskustaa. Tunnelma oli kuin uutena vuotena.

Joulupaivana paivana lahdimme bussilla ylittamaan Andeja. Matkalla nakyi mielenkiintoisia vuoria, samoja paikkoja joita vanhempani kiertelivat muutama viikko sitten. Naimme myos Amerikan mantereiden korkeimman vuoren Aconcaguan (6960m) vilaukselta. Rajan ylitys sujui melko sujuvasti, koska joulupaivana ei ollut kovin paljoa liikennetta maasta toiseen. Perille Valparaísoon paastiin illalla viiden kieppeissa, ja lahdimme heti kiertelemaan laitakaupungin kukkuloille ja tutustumaan vanhoihin hisseihin/makiratikoihin, joita kaupungista loytyy useita. Luikertelimme hieman pelottaviltakin vaikuttavia pikkupolkuja talojen valista, mutta kylla kannatti. Oli mielenkiintoista nahda, kuinka vaatimattomissa oloissa paikalliset asuivatkaan. Kaukaa katsottuna Valparaíso nayttaa kauniilta Tampereen Pispalamaiselta makiselta ja varikkaalta pikkukaupungilta, kun paasee vahan lahemmaksi taloja, huomaa, etta ne ovatkin erittain vanhoja ja ransistyneita murjuja. Mutta erittain viehattava ja mielenkiintoinen satamakaupunki kuitenkin kyseessa.

Tapaninpaivana lahdimme viereiseen kaupunkiin Viña del Mariin loikoilemaan biitsille, teki niiiin hyvaa vahan rentoutua muutaman paivan reipastempoisen matkalun jalkeen. Chilen aurinko naytti kyntensa ja suomalainen iho alkoi muuttua perinteisen punavalkoiseksi jo puolen tunnin loikoilun jalkeen. Chilen kohdalla on otsonikerroksessa aukko, joten UV-sateilylta suojautuminen on kylla erittain suositeltavaa. Tyynessa meressa uiminen oli myos kokemus, Perun merivirta on sanojensa faktojen mukaan kylma merivirta, ja sen kylla huomasi. Vesi oli n. 15 asteista, kun se Atlantin puolella huitelee jo 25 asteen tuntumassa.

Tanaan saavuimmekin jo paivalla sitten Santiagoon Chilen paakaupunkiin, jossa on tarkoitus viettaa pari paivaa. Taalta matka jatkuu sitten kohti pohjoista La Serenaan ja Aricaan, uusia seikkailuja odotellessa! Kuvia tulee joskus myohemmin. Saludos a todos!

Goodbye Buenos Aires!

Nyt on kesä alkanut täällä Argentiinassa ja ensimmäinen lukukausi ITBA:ssa on takana. On siis aika toteuttaa jo kauan suunnittelemani kesälomaretki pitkin Etelä-Amerikkaa yhdessä Julian kanssa. Julia saapui tänne Buenos Airesiin tiistaiaamuna pitkän reissaamisen jälkeen. Euroopan lumiongelmien takia lento Helsingistä Frankfurtiin oli peruttu ja kaikki muut lennot olivat reilusti myöhässä. Täällä kuitenkin odotti kunnon kesäsää, lämpötila huitelee koko viikon noin 35 asteen tuntumassa.

Tänä iltana jouluaatonaattona on tarkoitus sitten suunnata kohti uusia seikkailuja. Bussi lähtee 21.15 Retiron pitkänmatkan bussiterminaalista Retirosta kohti Mendozaa. Siellä on sitten tarkoitus vietellä jouluaatto helteisissä merkeissä ja joulupäivänä matka jatkuu Andien yli aina Valparaísoon Chileen Tyynenmeren rannikolle. Pikkuhiljaa jatkamme pitkin Chileä kohti Perua, jossa on tarkoitus olla vuodenvaihteen jälkeen. Välietappina toimii Perun pääkaupunki Lima, josta Julia sitten palaa Suomeen. Perusta on tarkoitus joskus tammikuun puolenvälin jälkeen jatkaa Ecuadoriin ja sieltä sitten huristella busseilla takaisin Perun läpi jotain toista reittiä Boliviaan. Boliviasta pääsenkin hienosti Pohjois-Argentiinan kautta takaisin Buenos Airesiin joskus helmikuun lopulla. Matkasuunnitelma on hyvin alustava ja suuripiirteinen, mutta haluankin pitää sen joustavana. Kerron matkan kokemuksista ja suunnitelmista enemmän reissun aikana. Yritän päivitellä blogia hieman tiuhempaan tahtiin, koska uusia kokemuksia tulee varmasti pilvin pimein joka päivä.

Hauskaa joulun aikaa teille sinne lumiseen Suomeen, nauttikaa lumesta!

Vanhemmat kylässä

Gran Café Tortoni

Viimeisen kuukauden aikana on taas tapahtunut paljon uusia asioita ja aika mennyt juoksemalla eteenpäin. Tähän ehkä syynä se, että vanhempani tulivat vierailulle pariksi viikoksi ja heidän kanssaan tuli kierreltyä suurin piirtein kaikki kaupungin tärkeimmät paikat ja nähtävyydet läpi, käytännössä pikakelasin oman paikallisen kevääni läpi. Oli hauska näyttää paikkoja, joista he olivat vain lueskelleet juttuja ja nähneet kuvia. Parin viikon reissuun he saivat sisällettyä kivasti suurkaupungin vilskettä, Andeja ja Uruguan rantalomaa. Kyseessä oli siis melkoinen teholoma, ei suinkaan pelkkää biitsillä makoilua.

Nykyään elämä on niin hektistä, ettei yleensä reissuille lähtöjä kerkeä tajuamaan ennen kuin on jo perillä kohteessa. Saatikaan sitten sitä kun joku saapuu kylään tänne toiselle puolelle maailmaa. Keskiviikkoaamuna 24.11. sain puhelun vanhemmiltani. He olivat saapuneet lentokentälle ja lähtivät suunnistamaan hotellille, jossa sitten treffasimme hieman myöhemmin päivällä. Oli hienoa nähdä pitkästä aikaa, tuntui erikoiselta taas puhua pelkästään suomea. Vaikea kieli kyllä jos joutuu käyttämään vähän harvemmin. :) Ilokseni huomasin että he eivät ainoastaan raahanneet mukanansa rinkkaa tulevaa pidempää reissuani varten ja vaan myös rinkallisen muita tuliaisia Suomesta. Oli pipareita, glögiä, salmiakkia, fazerin sinistä pari levyä, ruisleipää, yms. yms. Sain myös pari joululahjaakin! Tähän päivään mennessä lähes kaikki herkut on jo syöty. Lähdimme heti talsimaan kohti keskustaan ja tutustumaan uuteen kulttuuriin. Ainakin liikenteen aiheuttama voimakas taustamelu, autoilijoiden piittaamattomuus ja muutenkin kova liikenne tulivat tutuiksi jo ensimmäisten minuuttien aikana, hyvä että kolhuilta säästyttiin. Ensimmäisten päivien aikana kiertelimme kaupungin katuja, kävimme päiväreissulla Bocassa ja nautimme Pampalla lainduntavien härkien mureista pihveistä lähes päivittäin. Varasimme myös pöydän Gran Café Tortonista, Buenos Airesin tunnetuimmasta tangokahvilasta, jossa nautimme tangoesityksestä illallisen lomassa.

Boca, ravintola El Paraíso.

Lauantai-iltapäivällä Bocasta palattuani riensin reippaasti metrolla Constituciónin rautatieasemalle ja nappasin paikallisjunan Avellanedan kaupunginosaan, jossa Rammsteinin pojat jo odottelivatkin keikan alkua. Meininki keikalla oli yllättävän kaoottinen, väkeä oli ahdettu kentälle noin puolitoistakertainen määrä kuin mitä sinne mahtuu. Kun keikka alkoi niin yleisömassan liikeen takia siirryin tahtomattani noin kymmenessä sekunnissa 15 metriä kohti lavan vasenta reunaa. Koska olin jo melko lähellä lavaa, päähäni juolahti ajatus, että pakko yrittää kerran elämässä, onko mahdollista päästä eturiviin. Joo ei ole. Kun olin noin viidennessä rivissä, joka suunnasta tuli n. 1000 kPa:n paine kehoon. Siinä ei enää oikein keikkaan pystynyt keskittymään, se oli semmoista selviämistaistelua. Ihmisiltä jäi kentälle paljon kenkiä, kun vierustoverit talloivat niitä vahingossa jaloista pois. Hikoilin 10 minuutissa ehkä 3 litraa nestettä, päätin siirtyä 20 metriä taaemmas loppukeikan ajaksi. Stadionilta oli vain yksi poistumistie ulos, onnettomuuden sattuessa se olisi melkoinen surmanloukko, kun jo nyt meno oli hurjan näköistä, kun monikymmentuhatpäinen yleisö keikan jälkeen yritti samasta portista ulos. Tuli myös keikalla epätodellinen olo, kun yleisö aloitti laulamaan futisotteluista tutulla melodialla "Oléeee, olé, olé, olé, Rammstein, Rammstein!" Tavallaan minua hieman nolotti argentiinalaisten puolesta. Se oli jotain niin yltiöpositiivista hevikeikalla kuultuna, ei kuulostanut yhtään toimivalta yhdistelmältä. Hieno kokemus, en kyllä kadu hetkeäkään, että ostin liput keikalle!

Reissulounasta palmun alla.

Sunnuntaina teimme päiväreissun Tigreen ja kävimme laivalla kiertelemässä Paraná-joen suistoa. Oli kiva vaan chillailla ja rentoutua auringonpaisteessa. Otin myös mukaan termarin ja maten ja vanhempani saivat venereissun lomassa ensikokemuksen matekulttuurista mukaansatempaavasta mausta. Karvas ja vahva maku tuntuu ensimmäisellä kerralla hieman vieraalta, mutta nopeasti siihen tottuu. Paikallisjunamatka Tigreen on myös mielenkiintoinen, näkee hieman pintaa syvemmältä Buenos Airesia. Jokainen lähiö on erilainen ja matkalla huomaa myös kuinka valtava kaupunki on kyseessä, asutus vain jatkuu ja jatkuu aina Tigreen asti. Maanantaina vanhempani tulivat piipahtamaan asunnollani, jossa sitten paistelimme terassilla pihvejä ja vihanneksia. Heillä oli tiedossa illemmalla (tai oikeastaan yöllä) lähtö Mendozaan Andien välittömään läheisyyteen -- viinien Mekkaan. Minä jäin seuraamaan telkkarista, miten FC Barcelona nöyryytti Real Madridia El Clásicossa numeroin 5-0. Kolmisen päivää sain hoidella taas omia asioita kuntoon, hankin rokotuksia, kävin pyöräyttämässä yhden tentin pois päiväjärjestyksestä ja vietin aikaa kavereideni kanssa.

Torstaina 2.12 vanhempani palasivat Mendozasta useita kokemuksia rikkaampina. Jottei tekeminen olisi loppunut kesken, lähdimme heti parin tunnin varusteiden vaihdon jälkeen kohti Uruguayta. Kiiruhdimme reippain askelin Buquebus -terminaaliin, koska olimme arvioineet tarvittavan ajan hieman alakanttiin. Pääsimme kuitenkin Superseacat -tyyppisellä lautalla matkaan ja illalla saavuimme Coloniaan (virallisesti Colonia del Sacramento). Matka kesti vain tunnin. Se on pikkunen erittäin idyllinen kylä, jossa on muutama ravintola ja biitsi. Se on helposti koluttavissa yhdessä illassa. Seuraavana aamuna törmäsimme sattumalta pienen hotellimme aamupalapöydässä suomalaiseen mieheen, joka oli reissannut viitisen viikkoa Chilessä ja Argentiinassa (toinen suomalainen johon törmään reissun aikana, jos ei lasketa porukoita ja suurlähetystön virkailijaa). Hän oli juuri tullut viikon kestävältä Etelämantereen reissulta.

Punta del Este

Siellä oli kuulemma paljon lunta ja pingviinejä. Aamupalan jälkeen pakkasimme rinkan ja suuntasimme bussiasemalle ja lähdimme kohti Punta del Esteä. Bussimatka Coloniasta montevideoon kesti 2,5h ja Montevideosta Punta del Esteen 1,5h. Matkat meni oikein mukavasti. Punta del Este on Etelä-Amerikan nro. 1 rantalomakohde. Se on oikein viehättävä ja siisti kaupunki, tosin ei sitä aidointa Etelä-Amerikkaa, mihin itse olen tottunut. Tiet ovat kunnossa toisin kuin kaikkialla muualla, talot kauniisti maalattuja ja erinomaisessa kunnossa ja ranta täynnä jahteja ja purjeveneitä. Se on kuin Etelä-Amerikan Monaco. Hinnat ovat ravintoloissa yllättävän kalliita, turistilisä on havaittavissa. Uruguay on muutenkin elintasoltaan ja hintatasoltaan kalliimpi maa kuin Argentiina. Mutta kyllä vaan teki hyvää pitkästä aikaa maata biitsillä, ottaa aurinkoa ja rentoutua. Punta del Este on rakennettu kapealle niemimaalle, jonka toiselta reunalta löytyy rauhallinen ranta ilman suurempia aaltoja (Río del Platan puoli) ja toisella puolella on tuulisempi ranta, jossa voi nauttia Atlantin aalloista ja surffailla. Isoissa aalloissa uiskenteleminen on upeaa puuhaa!

Mercado de Montevideo

Palasimme parin päivän biitsilöhöilyn jälkeen Montevideoon, Uruguayn pääkaupunkiin. Sunnuntai-ilta ei ollut paras mahdollinen aika saapua, kaikki kaupat olivat kiinni, koko kaupungin keskusta oli täysin kuollut. Pimeillä kaduilla oli myös hieman vaarallisen tuntuista kulkea, hämärän oloiset rastafarihemmot saivat kylmänväreet niskaan kun suuntasimme vanhan kaupungin läpi kohti rantabulevardia. Siellä oli sitten enemmän ihmisiä, mutta saimme kyllä paljon katseita päälle, olimme varmaan kaupungin ainoat turistit. Illemmalla kävimme syömässä ravintolassa, jonka tarjoilijatkin varoittelivat menemästä paria korttelia kauemmaksi pääkadulta. (Sen alueen läpi olimme juuri kävelleet ennen ravintolalle tuloa). Ongelmilta kuitenkin vältyttiin, ja seuraava päivä olikin jo sitten ihan erilainen. Se oli ensinnäkin Suomen syntymäpäivä. Ihmisiä oli paljon, vanhakaupunki osoittautui erittäin viihtyisäksi alueeksi, sieltä löytyi paljon kivoja kauppoja ja ystävällisiä ihmisiä. Bongasimme myös Suomen kunniakonsulaatin, jossa kaunis lippumme liehui näyttävästi. Sataman lähellä oleva Montevideon kauppahalli osoittautui vierailemisen arvoiseksi paikaksi täynnä erilaisia pihviravintoloita joissa lounastaa. Lounaan jälkeen palasimme hotellille ja yritimme tilata taksin bussiasemalle, mutta neljän kieppeissä iltapäivällä taksikuskeilla on vuoronvaihto meneillään, ja taksin tilaaminen osoittautui mahdottomaksi. Odottelimme hotellin edessä parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen yksi erittäin vanha "Fiat Punto vm. 1980" -henkinen taksi pysähtyi ja lupasi heittää meidät Tres Cruces bussiterminaaliin. Loistavalla mäkilähdöllä moottori hurisemaan ja vamos! Illalla hieman ennen puoltayötä pääsimme Palermoon kämpilleni ja vanhempani jatkoivat viihtyisään pieneen hotelliin vajaan kymmenen korttelin päähän. Seuraavan päivän luinkin täysillä illan tenttiin (ainakin yritin lukea), jonka jälkeen olikin jo vuorossa vanhempieni viimeinen kokonainen reissupäivä täällä. Kävimme Palermon puistoissa juomassa matea ja nauttimassa kesäpäivästä. Illalla kävimme vielä ravintolassa syömässä ja oli vuorossa taas jäähyväisten aika. Hieno pariviikkoinen on takana, uudet seikkailut odottavat edessä!

Kuvia löytyy enemmän osoitteesta: http://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/ArgentinaVanhemmatKylassa#

Kohti kesää!

Viime viikot ovat kuluneet melkoista haipakkaa. Kouluhommissa riittää tekemistä, eikä vapaa-ajallakaan lopu tekeminen kesken. Kohta alkaa koulun puolesta viimeinen rutistus (noin 7 tenttiä) ennen kuin pääsee nauttimaan taas kesälomasta, joka alkaa päivää ennen jouluaattoa. Tenttien lomaan saan myös vieraita kun vanhempani tulevat tänne parin viikon visiitille, pääsen itsekin koluamaan turistikohteet läpi kunnolla, kun en kaikkea ole vielä jaksanut kiertää, vastahan olen reilu 3 kuukautta täällä majaillut.

Río Areco

Viime viikonloppuna pakkasin repun ja lähdin extemporereissulle San Antonio de Arecon kautta Córdobaan. S.A. de Areco on parin tunnin bussimatkan päässä oleva pikkukaupunki, joka tunnetaan Argentiinan gauchopääkaupunkina. Muut koulukaverit lähtivät Mendozaan, mutta säästelen vielä sitä kaupunkia, koska aion mennä sinne kuukauden päästä kunhan pidempi kauan odotettu kesälomareissu koittaa (ja tuttuhan Mendoza minulle jo onkin viime kesän Córdoban kielikurssireissulta). Gauchoja näkyi Arecossa siellä sun täällä, ja kaupunki oli erittäin viihtyisä. Todo tranquilo, ihmiset ottavat pienemmissä kaupungeissa elämän rennosti, tervehtivät tuntemattomia turisteja ja hymyilevät tilanteessa kuin tilanteessa. Myös keskustelu on paikallisten kanssa huomattavasti helpompaa pääkaupungin ulkopuolella, koska ihmisillä on enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä puhua rauhallisesti. Kaupungin peruskuvaan kuuluvat pienet mopedit, jotka pörräävät kuin mehiläiset kaikkialla, niitä on hurjasti. On myös hauska huomata, että Buenos Aires on Argentiinan ainoa kaupunki jossa moottoripyöräilijät käyttävät kypärää edes silloin tällöin. Oli yllättävän mukavaa kerrankin matkustella yksin. Kiertelin kaupungin keskustaa ja artesaaniputiikkeja, pysähdyin nauttimaan limpparia ja lueskelemaan kirjaa puistoon, menin sinne sun tänne, ei tarvinnut välittää kenenkään muun mielipiteistä. Olin vapaa tekemään mitä mieleen juolahti. Kannattaa kaikkien joskus koittaa yksinmatkustusta, se voi osoittautua itselle jopa miellyttävimmäksi tavaksi matkustaa. Illemmalla treffasin Bairesissa asuvan ranskalaisen kaverini Romainin ja rosariolaisen Blancan, jotka tulivat Arecoon koko viikonlopuksi. Istuimme iltaa Plaza de Arellanon aukiolla kuppilassa ilta-auringon vieläkin lämmittäessä mukavasti. (Kyseisenä viikonloppuna helleaalto pyyhkäisi Argentiinan yli, päivälämpötilat olivat kutakuinkin 30 ja 40 välillä. Hieman pohjoisemmassa käytiin n. 45 asteen lukemissa.) Illalla jo pimeän tultua kävelin pienen pienelle bussiasemalle odottelemaan yöbussia Córdobaan, jonne oli tiedossa noin kymmenen tunnin matka. Bussi oli myöhässä tunnin verran, haukkasin pahimpaan nälkään aseman kahvilasta pari empanadaa, helppoa ja hyvää, niihin ei kyllästy koskaan.

Cuesta Blanca

Aamulla saavuin vanhaan tuttuun Córdobaan. Huonosti nukutun bussiyön jälkeen olin raahauduin hostellille ja olin yltäpäältä hiessä, hellettä piisasi jo 9.00 jälkeen reilusti. Check-in onnistui kuitenkin vasta puolilta päivin, joten kävin tekemässä nopean city tourin kävellen, ostin kyytipojaksi pari empanadaa ja pullon light pomelolimpparia. Palasin hostellille ja otin suihkun, joka tuntui taivaalliselta, aivan kuin olisi uusi elämä alkanut. Päivällä tapasin vanhan espanjanopettajani Josén, jonka luona päivittelimme vuoden tapahtumat läpi ja nautimme raikasta tereré -juomaa terassilla. (Wikipedia: mate ja tereré). Mate on siis Argentiinan kansallisjuoma, jota juodaan aina ja kaikkialla (myös muualla Etelä-Amerikassa). Mate-kippo täytetään lähes täyteen yerballa (teen kaltainen yrtti), sekaan kaadetaan kuumaa vettä ja juoma nautitaan metallisen pillin, bombillan, läpi. Tereré on maten kylmä versio, johon myös perinteisesti yerba maten kasvualueilla (Paraguay, Argentiinan pohjoisosat jne.) sekaan lisätään sitruunaruohoa antamaan sitruksista makua. City-versiossa tämä yhdistelmä korvataan jääkylmällä appelsiinimehulla. Hurjan hyvää ja kaiken lisäksi terveellistä! Illalla kiertelimme artesaanitorilla, katselimme live-esityksiä, sekä nautimme jäähileistä itsevalmistettua limonadia tunnelmallisella terassilla ja naureskelimme valencialaistarjoilijattaren hassulle aksentille. Puolen yön aikoihin palasin hostellille, jonka jälkeen täytyi vielä lähteä katsastamaan paikallinen yökerhotarjonta hostelliporukan kanssa. Yllättävän hieno klubi löytyikin, Studio Teatro. Vanhan teatterin puitteisiin oltiin rakennettu yökerho, toimiva ja hieno yhdistelmä. Suuntasin takaisin hostellille aamuyöstä viiden kieppeissä ja ostin matkalla jäätelön mukaan lämpimän kesäyön viilennykseksi. Hostellilla rupattelin vielä liverpoolilaisen Paulin kanssa reilu puolisen tuntia niitä näitä, hän odotteli aamulla lähtevää bussia, eikä nähnyt tarpeelliseksi mennä nukkumaan ennen sitä. Hassu aksentti niilläkin, semmonen enemmän irkku kuin perus lontoon aksentti.

Mate ja bombilla

Sunnuntaina taistelin itseni ylös sängystä tiukan 10.00 soivan herätyskellon avustuksella. Suuntasimme autoilla Córdoban kukkuloille kaupungin ulkopuolelle. Aurinko porotti tuhatta ja sataa ja tuuli oli myös kova. Córdobassa tuulee usein voimakkaasti. Ajoimme lähellä Carloz Pazia Cuesta Blanca nimiselle joelle. Olimme ostaneet valmiiksi gillaus- ja tereré-tarvikkeet. Meitä oli yhteensä porukassa 12 ihmistä, osa vanhempia Josén kavereita ja osa hänen oppilaitaan, jotka nyt ovat vaihto-opiskelijoina tai töissä Córdobassa. Grillailimme chorizot ja nautimme choripanit (Chorizo (erittäin rasvainen iljettävän näköinen makkara) + pan (leipä) = Choripan (huippuhyvää!)), jonka jälkeen suuntasimme joelle uimaan. Paikka oli hurjan kaunis, voitte todeta itse saman kuvia katselemalla. Vesi oli lämmintä, mututuntumalla ehkä 23 astetta, ja aurinko jaksoi lämmittää pitkälle iltaan aina pimeän tuloon saakka. Palasimme rentouttavan päivän jälkeen takaisin Córdobaan, hyvästelin Josén ja lähdin käppäilemään bussiasemalle. Tuuli oli yltynyt ajomatkan aikana hurjasti, kyseessä oli jo myrsky. Tämä myrsky sai ympäröiviltä aroilta hiekan liikkeelle ja kaupungin ilma täyttyi tomusta. Hervannassa on erittäin huono näkyvyys yleensä n. 70% vuodesta sumun takia, sunnuntai-iltana näkyvyyden heikkeneminen Córdobassa johtui hiekasta. Hiekan ja myrskytuulen yhdistelmä kohdistettuna naamaan saa sisukkaimmankin kaverin silmät kirvelemään, mutta taistelin kuitenkin tieni takaisin bussiasemalle hienosti ajoitettuna 7min ennen bussin lähtöä. Kolmen huonosti nukutun yön takia nukahtaminen semicama-bussiin (halvin ja alin luokka bussivaihtoehdoissa) ei tuottanut ongelmia. (Opiskelija-alennuksen 20% saa vain semicama -busseista, joissa penkit ovat pienehköt eikä hintaan sisälly ruokia).

Kuvat kertovat loput tarinoista, ne löytyvät tällä kertaa osoitteesta: http://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/SanAntonioDeArecoYCordoba#

Nauttikaahan tulevasta talvesta munkin puolesta, voi olla etten paljon pääse lumella leikkimään!

Patagonia

Heippa taas! Jopas vierähtikin kuukausi edellisestä päivityksestä, niin se aika vaan juoksee kovaa vauhtia. Syyskuun loppu ja lokakuun alku meni tiukasti kouluhommien ja ensimmäisten tenttien parissa. Ensimmäinen hieman pidempi reissu alkoi kiiltelemään silmissä ja viimeisten tenttien jälkeen perjantaina 8. lokakuuta hyppäsimme bussiin kohti San Carlos de Barilochea.

Ensimmäinen hieman pidempi bussimatka oli siis edessä, 1571km pampan halki vuoristoon lähelle Chilen rajaa. Bussi lähti 14.00 Retiron bussiasemalta ja saapui seuraavana aamuna 11.12 Barilocheen, 3 minuuttia etuajassa. Tasankojen peltoja katsellessa silmä lepäsi ja jossain vaiheessa väsymys otti vallan, joten bussissa nukkuminen ei tuottanut ongelmia. Argentiinassa ja muualla Etelä-Amerikassakin pitkän matkan bussit ovat tunnetusti huippuluokkaa, nojatuolit vastaavat lähes sänkyjä. Toki mukavuus näkyy sitten hieman hinnassakin.

Barilochesta löytyi loistava hostelli, jonka terassilla tuli aina aloitettua päivät auringossa köllötellessä. Päivälämpötilat olivat yllättävän lämpimät, luultavasti 25 asteen kieppeissä. Illaksi aina hieman viileni, n. 5-10 asteeseen. Bariloche on erittäin pahasti turismin valtaama kaupunki, ja pääkatu näyttää suurinpiirtein samalta kuin mikä tahansa hieman suurempi alppikylä Euroopassa. Suklaapuodit ja jäätelöbaarit ovat ainoita opiskelijabudjetin sallimia kohteita, joten itse kaupungissa ei kovin paljon kannata aikaa viettää. Suurin osa aktiviiteeteista löytyy hieman kauempaa, n. 15km -> kaupungista. Vuokrasimme auton, joka antoi paljon vapautta liikkumiseen. Teimme päiväretken Monte Tronadorin (3491m) juurelle. Automatka kesti noin kaksi ja puoli tuntia suuntaansa, puolet matkasta joutui ajamaan soratietä. Muualta Argentiinasta löytyy paljon huonokuntoisia sorateitä, Buenos Airesissa kadut ovat kohtuullisen hyvin päällystettyjä. Nyt oltiin jo lumihuippuisten vuorien rinteillä ja maisemat senkuin parantuivat entisestään. Perille päästyämme lähdimme kävelemään kohti Ventisquero negroa, mustaa jäätikköä. Se on normaali jäätikkö, mutta seassa on niin paljon mineraaleja ts. hiekkaa, että se on kokonaan musta/ruskea. Jatkoimme kävelyä aivan Monte Tronadorin juureen, jossa söimme eväät ja paistattelimme päivää. Kävin myös pyörimässä lumihangessa, koska hävisin vedon, ettei saa puhua muuta kieltä kuin espanjaa yli kahta sanaa peräkkäin. Barilochen ympäriltä löytyy erittäin köyhän oloinen, hieman perinteistä slummia tasokkaampi kahden hervannan kokoinen alue. Eurooppalaiselle Alppien rikkaisiin ihmisiin tottuneelle se saa jännän tunteen aikaiseksi, kun katselee erittäin vaatimatonta ja köyhää elämää kauniiden lumihuippuisten vuorien siintäessä taustalla.

Barilochessa kävimme myös ratsastamassa hevosilla. Saavuimme hieman myöhässä, joten meidän täytyi kuroa muu ryhmä kiinni. Mitään ohjeita ei annettu, käskettiin vaan hyppäämään hevosen selkään ja sitten mentiin. Saatiin 5min reippaan ravaamisen jälkeen muu ryhmä kiinni ja lähdimme vaeltamaan kohti kukkulaa, josta avautui henkeäsalpaavan kauniit maisemat kohti viereisiä vuoria ja järviä. Hieno kokemus, joskin jonossa ratsastamisessa kärsii vapaus. Mutta ihan hyvä meikäläisen kannalta ottaen huomioon, että viimeksi ratsastin ponilla Vahojärvellä ehkä noin vuonna 1998. Ajelimme autolla autiobiitsille, jossa suoritin yhden miehen kiipeilyn ja piikkipensaiden läpi tarpomisen päästäkseni kauempana siintävälle kalliolle. Perille päästyäni huomasin, että vesi oli kristallin kirkasta ja näkyi hienosti pohjaan vaikka vettä oli ehkä 8 metriä. Vesi oikein kutsui minua, ja päätin hakea tavarat samaa reittiä, ja tulin taas takaisin, vaihdoin uikkarit päälle ja hyppäsin veteen. Vesi oli ehkä 10 asteista, joten en siellä kauaa viipynyt, mutta pulahdus Lago Nahuel Huapin syvyyksiin piristi hurjasti. Auringossa pystyi sitten lämmittelemään. Muutenkin koko reissun aikana sää oli mitä loistavin, aurinko paistoi joka päivä.

Tiistana puolen päivän aikoihin lähdimme El Bolsóniin, 120km Barilochesta etelään. Se on tunnettu 35 000 asukkaan hippikylänä, jossa elämä tosiaankin oli melko rauhallisen puoleista. Kylän väkiluku on kasvanut huikeaa vauhtia, ja monet, jotka vierailevat kylässä, muuttavat sinne myöhemmin. Kaunis pienehkö kylä keskellä vuoria. Perille päästyämme jätimme osan tavaroista säilöön paikallisen vaellusseuran Club Andinon tiloihin ja lähdimme retkelle kohti 1400m korkeudessa olevaa refugiota. Kylä on 400m korkeudessa, melko matalalla siis. Ensimmäiset 8km menimme taksilla, jonka jälkeen oli vielä 11km taivallus kohti majataloa. Aurinko paistoi, mutta mitä korkammalle kapusimme, sitä viileämmäksi tuuli muuttui. Perille pääsimme hienosti ennen auringonlaskua, ja vietimme illan ja yön majatalossa ihastellen kaupungin valojen loistoa. Majatalossa oli muutama pöytä, pienehkö keittiö ja vintti, jossa nukuttiin. Mulla ja Brunolla oli makuupussit mukana, mutta onneksi paikan pitäjällä (100% hippi) oli tarjota muutama viltti muille, muuten olisi tullut aika jäätävä yö. Yläkerrassa lämpötila tippui varmaan 10 asteeseen yön aikana, kun ei kamiinassa pidetty tulta. Aamulla lähdimme kiipeämään kohti vuoren huippua, joka oli 2260m korkeudessa. Pääsimme koko porukalla El Miradorille, näköalatasanteelle, joka oli vielä hieman alempana, ehkä hieman reilussa 2000 metrissä. Hyvä suoritus kaikilta ottaen huomioon, ettei kellään ollut sen kummempia vaellusvarusteita, trekkibuutseista puhumattakaan. Tyttöosasto aloitti paluumatkan ja me reippaat pojat yritimme vielä valloittaa huipun. Reebokin tennareissa kulkeminen iltapäivän auringon sulattamien lumikinosten päällä oli hieman vaikeaa, eikä sora/kivilohkareiden valtaamat sulat alueetkaan helpoimmasta päästä olleet. Päästiin kuitenkin vuoren harjanteelle, hyvin lähelle huippua, muttei kuitenkaan uskallettu lähteä ihan huipulle, koska oli niin vaarallisen näköisiä lumivalleja. Kauniit maisemat kuitenkin, tuli voittajafiilis!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus käydä päivällä pari tuntia kiertelemässä markkinoilla, jotka järjestetään Bolsónissa kaksi kertaa viikossa. Bussilippujen ostossa tuli kuitenkin ongelmia, koska ei löytynyt paikkoja 7 henkilölle saman päivän illalle. Kiersimme neljä tai viisi eri bussiyhtiön toimistoa läpi, ja viimeisessä tärppäsi. Se oli sama yhtiö, jonka oli tarkoitus järjestää meille draftingia a.k.a koskiseikkailua kumiveneellä ennen seuraavaan kaupunkiin siirtymistä. Saimme sumplittua toimistotädin kanssa, että menemme ensin seikkailemaan koskelle ja joen alajuoksulta menemme suoraa taksilla seuraavaan kylään, josta hyppäämme bussiin. Rinkat ja reput jätettiin toimistolle, josta Bruno ja Tomas jotka eivät lähteneet koskelle, hakivat myöhemmin meidän tavarat, ja tulivat toimistotädin kyydillä samaiseen kylään, jossa sitten treffasimme 15min ennen bussin lähtöä. Kaikki meni suunnitelmien mukaan, eikä tarvinnut viettää ylimääräistä yötä El Bolsónissa. Meitä oli siis 5 + opas, jotka lähtivät haastamaan Río Azulin (Sininen joki) kuohuja. Opas ehdotti kahden hengen kajakkeja kumiveneen sijaan, ja miesten yksimielisellä päätöksellä valitsimme kajakit, enemmän hauskaa tiedossa. Ja hauskaahan se oli. Puimme märkäpuvut päälle ja lähdimme melomaan. Vesi oli kristallin kirkasta ja vettä oli n. 20cm - 2m, välillä kivet ottivat kiinni kumikanootin pohjaan. Maisemat olivat kauniit, suoraan Lord of the Ringsistä. Pääsimme temppuilemaan aaltojen harjalla naama kohti tulosuuntaa ja välillä vettä tuli kajakkiin aivan reunoja myöden ja välillä tippuminen koskeen oli lähellä. Mutta hauskaa oli! Ja ainoa joka loppujen lopuksi tippui veteen oli meidän opas, joka myös oli ainoa jolla ei ollut märkäpukua päällä. Saipahan nauttia jäiden sulamisveden raikkaudesta loppupäivän ajan. Hieno päivä kokonaisuudessaan, oli hyvä jatkaa matkaa kohti Puerto Madrynia ja Peninsula Valdésia, Atlantin rannikolle 800km päähän.

Saavuttiin perjantaiaamuna aikaisin Puerto Mardyniin. Ostettiin liput paluumatkaa varten, käppäiltiin hostellille ja lähdettiin vuokraamaan autoa. Koko aamupäivä meni näiden asioiden järjestelyssä, päätimme siis siirtää niemimaan kiertämisen seuraavalle päivälle, pimeä kun tulee jo puoli kahdeksan aikoihin. Lähdimme ajelemaan P.Madrynin pohjoispuolelle katselemaan valaita. Siellähän niitä uiskenteli tyytyväisinä. Kyseessä oli Ballena franca austral, etelänmustavalas. Illalla kävimme vielä katsomassa merileijonien temmellystä P.Madrynin eteläpuolella Punta Lobossa. Äänimaailma oli erittäin mielenkiintoinen ja menoa riitti.

Seuraavana päivänä heräsimme seitsemän kieppeissä ja lähdimme autoilla kiertämään Peninsula Valdésia. Se on yllättävän pitkä reitti, ajokilometrejä tuli yhteensä 400km joista 200km soratiellä. Maisemat ovat suurimmaksi osaksi hieman austraaliahenkiset, kuivaa savannia ja tuhansittain lampaita. Myös guanacoja juoksentelee ympäriinsä, välillä tiellä, joten kolareja piti välttää. Hiekka pöllysi kovasti, mutta onneksi merituuli siirtää sen suhteellisen nopeasti pois tieltä. Näimme myös ketun, maroja, jotain lintuja kotkan ja korppikotkan väliltä ja rhea -lintuja (strutsi elää Afrikassa, emu Australiassa, rhea E-Amerikassa). Saavuimme Punta Norteen, niemimaan pohjoiseen kärkeen. Sieltä löytyi merielefantteja, hylkeitä ja merileijonia. Niiden elämä on aika rauhallista, varsinkin suurimpien yksilöiden. Ne pystyvät kävelemään ehkä 10m yhtäjaksoisesti kuivalla maalla, sen jälkeen täytyy pitää minuutin tauko. Näin myös vyötiäisen, hassun näköinen otus. Jatkoimme matkaa rantaa pitkin katselemaan pingviinejä. Yleinen mielikuvani pingviineistä oli, että ne asuvat aina jäätiköllä ja liukuvat mereen pyydystämään kaloja. Argentiinan pingviinit loikoilivat hiekkarinteessä ja pesivät koloissa kuin gerbiilit konsanaan. Niitä pääsi ihastelemaan erittäin läheltä ja ne oli aika suloisia. Iltapäivästä lähdimme vielä laivalla valasretkelle. Valaita on paljon, niitä uiskentelee aina pari yksilöä muutaman sadan metrin välein. Pääsimme aivan valaiden viereen, yksi kaveri ui meidän veneen alta muutaman metrin päästä ja toinen huiskutteli pyrstöllään terveiset merenalaisesta maailmasta. Hieno fiilis tuli, hyvä päätös reissullemme. Illalla ajelimme reipasta tahtia takaisin Puerto Mardyniin. Aikaa oli tunti bussin lähtöön, täytyi hieman organisoida asioita. Minä ja Lisa jäimme palauttamaan autoja, osa lähti ruokakauppaan, osa lähti hostellille hakemaan rinkkoja, joku lähti pesulaan hakemaan pyykkejä, toinen meni sairaalaan hoitamaan jotain asioita, jotka liittyivät Lisan edellisiltaiseen allergiareaktioon. Päästiin kaikki ajoissa bussiasemalle, söimme vielä pari empanadaa ja hyppäsimme bussiin kohti Buenos Airesia. 1450km paluumatka kesti 18h.

Takana on aivan huippu reissu, nyt täytyy kuitenkin ottaa niskaote koulusta, tehdä vähän rästihommia ja vähän ennakoida tulevia. Terkkuja koto-Suomeen tutuille!

Lähes kaikki kuvat löytyvät osoitteesta: http://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/PatagoniaI#

La Plata

Tänä viikonloppuna tuntui siltä että täytyy tehdä joku pikku reissu. Kohteella ei niinkään ollut väliä. Pohdimme sveitsiläiskaverini Brunon kanssa, että mihin voisi mennä. Päätimme lähteä parin tunnin bussimatkan päässä sijaitsevaan San Antonio de Arecoon, joka tunnetaan myös Argentiinan gauchopääkaupunkina. Brunon ja Callen kanssa raahauduttiin aamulla bussiasemalle ja noin viidentoista eri bussifirman luukulta kyseltyämme saimmekin kuulla, että seuraava bussi sinne lähti 3 tunnin päästä. Löimme viisaat päämme yhteen, keksimme plan-B:n, ja suuntasimme La Plataan, 40km etelään Buenos Airesista. La Plata on vajaa 600 000 asukkaan kaupunki ja Buenos Airesin provinssin pääkaupunki. Perille päästyämme yritimme löytää turisti-infoa josta saisi kartan. Info löytyi muttei kassatätiä. Saimme kuitenkin ystävälliseltä Fiat Punto -esittelijältä selville suurpiirteisen reitin suurin piirtein keskustaan. Yksikään ihminen, jolta kysyimme, että miten päästään ihan keskustaan, ei oikein osannut kertoa, että missä se tarkalleen ottaen on. La Platalla ei siis ilmeisesti ole keskustaa.

Lähdimme käppäilemään kohti aluetta, jossa ajattelimme keskustan olevan. Matkalla piipahdettiin käsityötorilla ja levähdettiin kahvilaan syömään pari medialunaa (kroisanttia). Kävelytahti oli melko rento johtuen invalidikämppiksestäni Callesta, joka loukkasi futispeleissä nilkkansa, ja nilkutteli tästä syystä kainalosauvojen avustuksella. Kaupungissa ei oikeen tuntunut olevan mitään. Melko kuollut ja ei-niin-kaunis paikka. Mietittiin, että mihkä sitä oikeen oltiinkaan tultu. Pian kuitenkin kuin sattuman kaupalla löydettiin kävelykadulle sivistyksen pariin. Käveltiin ostoskatuja pitkin erääseen puistoon, pidettiin tunnin siesta puistonpenkillä auringon porottaessa jo melko vakuuttavalla lämmöllä, ottaen huomioon, että vielä eletään talvea, ensi tiistaina talvi vaihtuu virallisesti kevääksi. Jatkettiin kävelyä ilman karttaa kohti tuntematonta ja löydettiin kuin sattuman kaupalla Catedral de La Plata, hieno iso kirkko. Piipahdettiin vähän hiljentymässä ja lähdimme etsimään ravintolaa, maha alkoi pitää jo melkoista murinaa.

Melkein kaikki ravintolat oli kiinni, löydettiin kuitenkin pieni wokki-pikaruokala, ja saatiin mahat täyteen. Pöydässä istuskellessamme Bruno sai kämppikseltään Sophialta soiton, että hänet oli ryöstetty ja kaiken lisäksi repussa oli ollut avaimet ja lompakko, ja lompakossa oli myös asunnon osoite kirjoitettuna ylös (en kyllä tiedä miksi). Taitaa olla lukkojen vaihto edessä, muuten voi tulla rosvot kylään kun vaan sille päälle sattuu. Aika moni on jo vajaa parin kuukauden aikana ryöstetty, toivotaan ettei omalle kohdalle satu.
Joka puolella kaupunkia oli seiniin ja katuihin kirjoteltu teksti "falta Lopez, falta justicia", "puuttuu Lopez, puuttuu oikeus". Pikkuhiljaa oli pakko ruveta miettimään, että kukakohan se mystinen Lopez nyt sitten onkaan. Kaikilla meistä alkoi tietyssä vaiheessa soimaan päässä legendaarinen Alice-biisi. La Plata oli nähty, päätimme suunnata kohti bussiasemaa ja bussi jo odottelikin meitä valmiina. Bruno sitten kysäisi vierustoveriltaan mystisestä lopezista ja selvisi, että hän oli päätodistajana eräässä oikeuden käynnissä, jossa oli määrä antaa tuomio n. kuudellekymmenelle entisen sotiasdiktatuurin ja likaisen sodan aikaiselle rikolliselle. Päivää ennen oikeudenkäyntiä herra Lopez kuitenkin katosi kotoaan neljä vuotta sitten ja hän on edelleen kateissa. Luultavasti kidnapattiin. Näin selvisi meillekin Lopez-mysteeri ja olemme kaikki taas hieman viisaampia.
Hui kun tuli paljon tekstiä, aika mennä nukkumaan. Chau amigos!

Tigre, Fútbol, Mudanza...

Heipä hei! Taas on vierähtänyt tovi edellisen tekstin kirjoittamisesta, joten nyt on aika taas vähän päivittää asioita. Koulu luistaa ihan kivasti, vähän on vielä ongelmia kielen kanssa, mutta melko hyvin oon alkanut saamaan kiinni espanjankielistä opetuksesta. Harkkatyöt ja läksyt työllistävät hieman enemmän kuin Suomessa,  koska alkuun täytyy kääntää kieli, sitten pohtia vasta sisältö. Sää on alkanut lämpenemään, päivällä on toisinaan jo ihan shortsikeli, yöt on vielä hieman viileempiä.

Pari viikkoa sitten teimme muutaman kaverin kanssa päiväreissun Tigreen eli Tiikeriin. Tigre on kaupunki BA:n pohjoispuolella, Paraná-joen suistossa. Kaupunki on erittäin viihtyisä ravintoloineen ja huvipuistoineen vain tunnin junamatkan päässä Buenos Airesista. Meno-paluu-lippu Tigreen maksaa 2,7 pesoa ja kaupunki on oivallinen paikka ottaa vähän etäisyyttä suurkaupungin hulinaan.
Teimme parin tunnin venereissun pienellä 8 henkilön moottoriveneellä. Kuljettaja kertoi, että suistoalueella asuu kesäisin n. 300 000 ihmistä, vakituisia asukkaita on n. 15%. Kaikki liikenne tapahtuu veneiden avulla, siltoja ei ole ja pieniä saaria on lukemattomia. Saariin tulee sähkö, mutta siihen rajoittuukin sitten ylellisyydet. Alueella kulkee myös bussiveneitä, jotka toimivat niin kuin normaalit bussit mutta ne on vaan veneitä. Pysähdyttiin veneellä keskellä ei mitään olevaan saksalaiseen ravintolaan nauttimaan yhdet huurteiset, jonka jälkeen jatkettiin taas matkaa. Se oli oikein virkistävä päivä, illalla palasimme Bairesiin ja käytiin raflassa syömässä. En halunnut olla tylsä ja syödä empanadoja niin kuin muut, tilasin locron, perinteinen possu-nauta-muhennos lisukkeenaan papuja, maissia, chorizoa ja kurpitsaa. Mielenkiintoinen makuelämys, ei kyllä yllä meikäläisen top10 ruokalistalle, tuskin edes top 100.

Elämäni huippuhetken urheilun näkökulmasta koin viime tiistaina, kun lähdimme katsomaan El Monumental-stadionille (River Platen kotistadioni) Argentiina - Espanja futismatsia. Tunnelma oli katossa jo aamusta lähtien ja espanjantuntien jälkeen kipitimme kiireen vilkkaa metroon, joka oli täydempi kuin kuvitella saattaa.

Jätimme reput kaverin asunnolle, ja koska kello lähestyi jo neljää (tunti ottelun alkuun), katsoimme parhaaksi ottaa taksi loppumatkaksi. Ensimmäinen kuski ei edes halunnut lähteä lähelle stadionia, toinen taksi tärppäsi. Ruuhkasta huolimatta pääsimme ajoissa paikalle noin 10min ennen ottelun alkua. Alkuseremonia oli vaikuttava, 65000 ihmistä laulamassa Argentiinan kansallishymniä ja osoittamassa kunnioitusta omalle joukkueelleen.
Myös espanjalaisia oli kertynyt paikalle parisen sataa. Yllätykseksemme huomasimme myös, ettei kumpikaan joukkue lähtenyt millään b-luokan kokoonpanolla liikkeelle, vaikka kyseessä olikin vain ystävyysottelu. Argentiinan kokoonpanossa aloitti tuttu kolmikko Messi-Higuaín-Tevez, Espanja luotti Davidien (Villa ja Silva) saumattomaan yhteistyöhön.
Argentiina aloitti murskaavalla itseluottamuksella ja Messi otti apinan pois selästä jo 10 minuutin kohdalla käsittämättömän kauniilla maalilla ja sai arvoisensa kunnianosoitukset. Lopputulos 4-1 Argentiinalle ja maailmanmestarijoukkue oli lyöty! Ottelun päätyttyä illan jo hämärtyessä saimme nauttia vielä ilotulituksesta,  jonka jälkeen lähdimme hurmoksen vielä vallitessa kohti kotia.

Seuraavana päivänä oli vuorossa muutto uuteen kotiin. Sain kuulla kaverilta, että asunnosta, jossa hän asui ja asuu, oli vapautumassa huone. Hinta melkein sama kuin aiemmin, mutta lisämukavuutena hieman isompi huone kuin ennen ja terassi sekä parrilla! Tein päätöksen nopeasti ja pakkasin matkalaukun taas reissukuntoon ja raahasin koko omaisuuteni 7 korttelin päähän uuteen kämppään. Nyt voi keskittyä paremmin pihvien maailmaan ja nauttia tulevista kesäpäivistä loikoillen terdellä. Vanha kämppä oli muuten hyvä, mutta vähän turhan synkkä, ei suuria ikkunoita saati parveketta. Jääkaapissa on tällä hetkellä termostaatti vähän rikki, se on käytännössä pakastin, muuten asiat on kohdallaan. Toivottavasti saadaan se pian korjatuksi. Kämppiksinä ovat vaihtarikaverini Carl naapurimaastamme sekä Michele Italiasta, opiskelija myös.

Tänään käytiin piipahtamassa Barrio Chinossa, eli China Townissa. Se sijaitsee kuuden metropysäkin päässä Belgranossa. Sieltä löytyi paljon kauppoja, putiikkeja ja ravintoloita, ja tavaraa löytyi joka lähtöön. Ostin guava-limpparia ja chiliä, paikallisista kaupoista kun ei oikeen tahdo löytyä tulisia mausteita, argentiinalainen maustamiskultuuri rajoittuu suolaan ja majoneesiin. Maanantaina täytyy piipahtaa hakemassa Suomen suurlähetystöstä uusi Visa electron -kortti, vanha kun jäi automaattiin muutama viikko takaperin. Jos ei mua ryöstetä, niin täytyy kai sitten itse hukata tavarat ;)

Toivottavasti Suomessa kaikki on hyvin, nauttikaa vuoden viimeisistä lämpimistä päivistä. Eipä tässä kummempai tällä erää, hasta luego!

En leivo enää ikinä!

...tässä kämpässä. Löysin asunnon heikoimman kohdan, uunin. Uuni, kuten hellakin toimivat kaasulla. Hella on hyvä, nopeampi lämmittää esim. vettä kuin sähköliedellä, lo me gusta mucho! Uuni sen sijaan ei sovellu mihinkään. Liekki palaa uunin alaosassa, joten kyseessä on pelkästään alalämpöuuni. Ruoka ei lämpiä alkuunkaan yläpuolelta, ja palaa alapuolelta. Toiseksi, uunin ovi on irti saranoistaan hieman, eikä se pysy kiinni ilman että ovea pitää kiinni. Kolmanneksi kaasu ei pysy päällä muuten kuin että säätönappulaa pitää pohjassa kokoajan. Ja uunin lämpötilasta ei ole mitään tietoa. Neljänneksi en löytänyt kaupasta leivinpaperia, käytin siis sen asemasta voideltua foliota. =)
        Koska korvapuustit olivat hieman palaneita pohjasta, ja raakoja pinnalta, päätin siirtää ne uunin jälkeen voileipägrilliin, joka osoittautui myös hieman rammaksi, ylävastukset eivät toimineet. Laitoin siis korvapuustit väärin päin voileipägrilliin, jonka seurauksena sain hienon kullanruskean kiillon korvapuustien pintaan, mutta myös kauniit raidat. Tällä hetkellä korvapuustit odottavat muovirasiassa, että saan raahattua ne huomenna koululle ja vien eteenpäin Suomen ilosanomaa! Noilla korvapuusteilla ei tosin ehkä paranneta Suomi-kuvaa, mutta yllätin jopa itsenikin, kun lähdin haastamaan kokintaitojani valmistamalla korvapuusteja normaalien pullien sijaan - elämäni ensimmäistä kertaa. Tästä huolimatta katson parhaaksi valmistaa seuraavan 11 kuukauden aikana vain pastaa.

Mielenkiintoinen kauppareissu!

Me vietetään perjantai-iltana ulkkariporukalla Cena de los países ts. internacional food party! Pitkään pohdin, että mitä sitä kokkailis, koska koululla ei ilmeisesti ole ruoan lämmitysmahdollisuutta, ja toisaalta perinteisiä suomalaisia ruokia ei ole paljoa, ja toiseksi niiden valmistaminen ei ole helppoa, koska täältä ei kovin paljoa löydy mustikoita ja puolukoita, perus kotiruoat on ruotsalaisia (lihapullat ja hernekeitot), ja karjalanpiirakoita tai Tapolan mustaamakkaraa en osaa valmistaa. Päätin pitkän pohdinnan jälkeen, että vien fazerin sinistä, jota löytyy hyllystä levy ja valmistan korvapuusteja. Sehän on simppeliä, senkun ostaa pari maustetta kaupasta, jauhoja ja sokeria ja täts it!

Tein ostoslistan, käänsin sanat varmuuden vuoksi espanjaksi, että löytäisin ne kaupasta ja lähdin ostoksille. Kaupassa oikeastaan ainoa asia mikä löytyi kokemuksella oli maito (jota viime kerralla etsin noin 5min, kun ei sitä löytynyt kylmähyllystä). Lisäksi tarvitsin jauhoja, sokeria, kardemummaa, kanelia, voita ja hiivaa. Keskimäärin aikaa kului ehkä 10min/tuote =). Jauhoja etsin pitkän aikaa, löyty suhteellisen nopeasti, nekin oli hieman piilossa, täällä kun ei niin paljoa leivota pullia kuin suomessa. Seuraavaksi metsästin maustehyllyä. Suomessa on tottunut muutaman metrin levyiseen selkeään maustehyllyyn, josta löytää kaiken tarvitsemansa. Pitsamausteita ja pippureita kyllä löytyi, mutta ei niitä kannata korvapuusteihin tunkea. n. 10min kaupassa kiertelyn jälkeen löysin erään hyllyn ylimmältä tasolta pari pussia kanelia, näytti siltä ettei kyseiset tuotteet ole argentiinalaisten jokapäiväisellä, tuskin edes jokavuotisella ostoslistalla. Seuraavaksi oli vuorossa kardemumma = cardamomo en español. Ajattelin, että ehkä se löytyy samasta hyllystä kuin kaneli. No eipä löytynyt. Sitten ajattelin, että ehkäpä samasta hyllystä kuin jauhot. No eipä löytynyt. Sen jälkeen kiersin vielä koko kaupan ympäri ja kas kummaa, ei löytynyt. Päätin kysäistä myyjältä, mutta hän ei edes tietänyt mikä kyseinen mauste on. Selitin, että vähän kuin kaneli, sitä käytetään leipomiseen, jonka jälkeen hän kipitti taas kanelihyllylle ja yritti etsiä tulosketta. Hän tavaili sanaa cardamo...carda...car...sitten hän otti käteensä pussin bicarbonato de sodio, mutta enhän minä ruokasoodaa tarvinnut. Päätin luovuttaa sen kanssa.

Seuraavana oli vuorossa voi. Ajattelin, että se on helppoa, löytyyhän sitä joka maasta. Ensin löytyi margariini ja tarkastin rasvamäärän: 5,8g. Ei ole totta. Mitäs ihmeen tavaraa se on? Hieman eri paikasta löytyi voi ja katsoin taas paljonko tavarasta löytyy rasvaa: 8,3g. Qué pasa? Etsin ja etsin oikeaa voita pidemmän aikaa, kunnes huomasin, että juuri nimenomaan rasvatuotteissa rasvamäärä merkitään /10g, en tiedä millä logiikalla. Ei noin saa ihmisiä kiusata! Hiiva löytyi helposti, positiivinen yllätys. Ostin myös pullon vodkaa, koska ajattelin valmistaa siitä perussuomalaisia drinkkejä joita löytyy jokaisen baarin valikoimasta: fisuja (fisherman's friend pastilleja, (vettä) ja viunaa) ja 8-palloja (Lakrisal-pastilleja, (vettä) ja viunaa). Kaupasta löytyi yksi pullo jotain tuontikamaa venäjältä, 17 pesoa litra. Suomessa vastaava on ehkä 35€ litra. Viimeistelin muut perusruokaostokset ja lähdin tiskille. Kysyin, että voiko maksaa visalla ja sehän onnistui. Myyjä kysyi myös henkkareita, jonka jälkeen annoin passikopion, mutta hän tarvitsi aidon version. Yleensä täällä kopio kelpaa. Löysin kuin löysinkin repun pohjalta salataskusta ajokortin, jonka avulla sain maksettua ostokset.

Lähdin käppäilemään kotiin päin ja ajattelin, että kyllä se korvapuusti valmistuu ilman kardemummaakin, kun yhtäkkiä hämmästyin läheltä tulevaan mausteiden tuoksuun. Vilkaisin oikealle, ja siinä se oli - maustekauppa! Ja kardemummaakin löytyi sekä siemeninä, että jauhettuna. Myyjä haki jostain takahuoneesta isohkon lasipurkin, josta löytyi kyseistä maustetta. Ostin minimimäärän, 25g = 10 pesoa. Menin tiskille, ja maksoin satasen setelillä, pienempää tällä kertaa ei löytynyt. Myyjälle valui heti tuskanhiki kasvoille, että löytyykö häneltä riittävästi vaihtorahaa. Hän alkoi laskemaan rahoja, löytyi yksi 50 peson seteli, yksi kakskymppinen, ja muutama 10 peson seteli. Kaikessa sekaannuksessaan täti laski hieman väärin, sain  100 peson setelistä takaisin 100 pesoa. Reippaana nuorena miehenä kuitenkin sanoin, että nyt taitaa olla kymppi liikaa, ja täti riemastui tästä. Molemmille tuli parempi mieli! Tästä on hyvä jatkaa päivää koululle luentojen pariin!

La Boca

Hei Suomi! Nyt alkaa elämä pikkuhiljaa vakiintua ja on jo paljon rennompi elää vilkkaassa ympäristössä. Oon oppinut paljon uusia asioita vaihtarikavereista, paljon riittää juttua mm. kielten eroista, kulttuurieroista, musiikista, armeijasta ja usein vertaillaan, kuinka asiat toimivat paremmin Euroopassa kuin Argentiinassa. Ydinryhmä ulkkaripoppoosta koostuu ~20 henkilöstä, melko moni heistä on Ruotsista tai Saksasta, lisäksi edustettuina ovat Sveitsi, Italia, Ranska, USA, Espanja, Meksiko, Portugali ja Hollanti.

Mikä sitten täällä on erilaista kuin koto-Suomessa? Suurin yksittäinen tekijä, johon ensimmäisenä törmää on raha-asiat. Automaatista saa nostettua vain ja ainoastaan 100 peson (20€) seteleitä, mutta jos niillä yrittää maksaa missä tahansa, niin yleensä se on liian iso raha, eikä myyjillä ole antaa vaihtorahaa. Usein 50 peson setelikin on liikaa. Kaupassa pystyy maksamaan aina isolla rahalla, mutta lähes joka kerta joutuu odottelemaan tiskillä pari minuuttia, että kassakaapista saadaan tarvittava vaihtoraha, koska kassoissa ei pidetä kuin pari lanttia ryöstöjen seurausten minimoimiseksi. Voitte vain kuvitella kauanko kestää jonotella 5m jonoa marketissa. Kauan. Bussilla matkustettaessa lippu maksetaan bussissa olevaan masiinaan, jota varten taas täytyy olla vain ja ainoastaan kolikoita. Jos ei ole, niin ei saa lippua. Kätevää.
Toinen käytännön asia mihin törmää jokapäiväisessä elämässä on se, että asuinrakennuksista ei pääse ulos ilman avainta. Jos on kylässä kaverilla joka asuu ylemmissä kerroksissa, hänen täytyy aina tulla alas avaamaan ulko-ovi, kun haluaa poistua kyläilyreissulta. Turvallisuuteen, tai oikeastaan turvattomuuteen se liittyy, mutta tulipalon sattuessa voi rakennuksesta ulos juokseminen olla hieman hitaanpuoleista.


Kuluneella viikolla pidimme kavereiden kanssa perinteisen asadon, argentiinalaisten termi grillaukselle. Eikä sitä yleensä muuta grillata kuin naudan lihaa. Se on halpaa ja erittäin hyvää, miksi sitä turhaan pitäisi alkaa kasviksilla leikkimään. Eräänä iltana piipahdettiin eräässä yökerhossa reggaeton-partyissä. Hyvin jännää musiikkia. Paikalliset ovat enemmän kuin innoissaan kuunnellessaan kyseisen genren artisteja, mutta meikäläisen korvaan jokainen biisi kuulostaa samalta. Sitten kun sitä kuuntelee muutaman tunnin putkeen klubilla, tulee vielä seuraavana aamunakin reggaeton-rytmejä korvista ulos. Ehkä siihen tottuu ajan saatossa. Löytyy täältä heavy rock-ihmisiäkin. Tänään törmäsin Bocan kaupunginosassa erääseen ravintolan tarjoilijaan, joka fanitti Nightwishiä, Apocalypticaa ja suurimmalle osalle suomalaisista hieman tuntemattomampaa black metal yhtyettä Impaled Nazareneakin!

Bocan reissu oli hurja. Lähdettiin puolen päivän jälkeen sveitsiläisen Brunon kanssa bussilla kohti kyseistä kaupunginosaa määränpäänä Caminito, pieni värikäs kortteli, josta löytyy paljon putiikkeja ja ravintoloita tangoesityksineen. Mentiinkin bussilla hieman liian pitkälle, kun ei oikeen tarkalleen tiedetty missä olimme ja missä piti jäädä pois. Kysyttiin sitten bussikuskilta, että mistä löytyy Caminito. Hän kertoi meille, että "pari korttelia taaksepäin ja vasemmalle, mutta olkaa varuillanne, koska tää seutu on vähän vaarallista, pitäkää huolta itsestänne". No mehän reippaina miehinä lähdettiin käppäilemään ohjeiden mukaan. Heti  parinkymmenen metrin jälkeen tuli eräs rouva huutelemaan meille, että "Menkää pois täältä, äkkiä pois tai teidät tullaan ryöstämään!" Siinä vaiheessa alettiin pistää askelta toisen eteen ja kävely oli melko reipasta Valentin Konosmaiseen tyyliin. Muutama yskittäinen ihminen käppäili vastaan ja yksi 6-henkinen poikaporukkakin, mutta säästyttiin kuitenkin vaikeuksilta ja lopulta näimme vasemmalla ison sillan, jonka vieressä tiesimme kyseisen Caminiton alueen olevan. Vähän siinä meinas alkaa jo jänskäämään. Caminiton alue on vain korttelin kokoinen, ja jos yrittää kävellä pois sieltä viereisiin kortteleihin, niin vastassa on joku paikallisen jengin heebo osoittamassa suunnan, johon Caminito jatkuu, ettei vaan erehdy häiritsemään paikallisen villin lännen elämää! Huomenna täytyy lähteä aikasin aamusta gauchoilemaan erään koulukaverin porukoiden ranchille, buenas noches amigos!

Hola che! ¿Cómo te va? ¿De dónde sois?

Näihin lauseisiin ja kysymyksiin on nyt törmännyt enemmän kuin koskaan. Paikalliset ihmiset ovat oikein mukavia ja kiinnostuneita Suomesta, onhan se hieman tuntemattomampi paikka ja suhteellisen kaukana kaikesta. Toinen viikko opintoja pärähti käyntiin hieman flunssaisissa merkeissä, mutta tauti alkaa olemaan paranemaan päin ja voiton puolella. Helposti sitä vilustuu kun hyppää Suomen kaikkien aikojen kesästä viileämpään maahan puhumattakaan olemattomista lämmittimistä sisätiloissa ja suhteellisen pahvisista seinärakenteista. Toivottavasti pian alkaa lämpötila täälläkin kavuta kohti hellelukemia.

Metromatkat koululle ja takaisin ovat olleet mainioita, aina siellä tapaa erilaisia ja erikoisia ihmisiä soittamassa milloin mitäkin soitinta tai kaupittelemassa tuotteita. Eilisillan matka metrossa oli jotain ennenkokematonta: metroon oli ahtautunut ainakin 3-kertainen määrä ihmisiä kuin sinne oikeasti mahtuu. Kukaan ei pystynyt liikkumaan askeltakaan ja meikäläisellä meinas lähtee kokonaan kädestä tunto kun se oli puristuneena kahden muun ihmisen väliin. Buenos Airesin metroverkko - paremmin tunnetaan nimellä "Subte" - on suhteellisen simppeli. Se koostuu kuudesta linjasta, eikä ole vielä ihan valmis, vaikka ensimmäinen linja otettiin käyttöön jo liki 100 vuotta sitten. Päivittäisiä käyttäjiä on vajaa pari miljoonaa.

Kaupungissa tapahtuu joka päivä jänniä asioita, toissapäivänä romahti talo Villa Urquizan alueella. Tapahtumassa sai surmansa 3 ihmistä. Tänään juurikin täällä Palermossa muutaman korttelin päässä 4 kaveria ryösti muutaman asunnon ja otti 3 panttivankia. Tilannetta seuraa useampi uutiskanava, ja aamukahvin ohessa onkin aina kiva katsastaa vähän telkkarista, mitä ympärillä tapahtuu. Viime aikoina on ollut hauska lueskella myöskin Suomen uutisia, kaiken näköisiä ukkosmyrskyjä ja saunakuolemia sielläkin tapahtuu.

Asunto lyötyi

Nyt on siis vietetty kuusi yötä uudessa kaupungissa ja vihdoin ja viimein löytyi asunto. Melkoinen pikkunen luola, mutta matkalaukullisen tavaraa saa mahdutettua helposti piskuiseen kaappiin ja muutamalle hyllylle. 4 hengen solu, jossa asuu myös pari vaihtaria ITBAsta. Yhteisistä tiloista löytyy kaikki tarvittava, tv, dvd-soitin, matkaopuksia, pyykinpesukone, keittiö kaikkine tarvikkeineen. Siivooja käy siivoomassa kämpän kahdesti viikossa, joten vähän vähemmän on duunia kuin Suomessa. Oma vessa löytyy tietenkin, sekä pikkuinen ikkuna suhteellisen rumalle sisäpihalle. =) Mutta tästä on hyvä aloittaa, aina oma luukku hostellin voittaa ja jos myöhemmin löytyy halpa parempi asunto, niin aina voi vaihtaa. Asunto sijaitsee Palermon alueella, joka on hieman rikkaampaa, rauhallisempaa ja turvallisempaa aluetta. Läheltä löytyy paljon ravintoloita ja baareja (toisin kuin ydinkeskustasta, jossa suurin osa paikoista sulkee ovensa ilta 10 kieppeissä), iso ostoskeskus, futiskentät ja hyvät metroyhteydet koululle keskustan ytimeen. Suurin osa vaihtarikavereista asuu myös Palermossa, joten ihan kelpo mesta siis.

Eilen käytiin aloittamassa futiskausi, osallistuttiin koulukavereiden kanssa Futbol 5 -miniturnaukseen, joka pelataan 4 pelaajalla + maalivahti, eli se on vähän kuin futsalia tekonurmella. Erittäin hauskaa ja on hyvä urheillakin välillä, ettei ihan lähde homma ihan käsistä kun hyviä ja halpoja pihvirafloja on joka puolella.

Los primeros días

Jippii, täällä ollaan! Matka sujui yllättävänkin kivuttomasti, nukuin suurimman osan ajasta Córdobalaisen mummelin vierustoverina. Vaihdettiin siinä muutama sana ja se yritti vakoilla multa kokoajan tietoja maahantuloilmotuksiin, kun ei itse niitä osannut täytää. Lentokentällä kaikki sujui hyvin ja pääsin hienosti tullista läpi. Matkalaukkua sai odotella melko kauan, mutta viimeisten joukossa hieno 15 vuotta vanha sateenkaaren värisellä remmillä varustettu laukku putkahti hihnaa pitkin luokseni. Ulkona odotteli +4 asteen talvikeli, joten katsoin parhaakseni juoda vielä aamukahvit kentällä ennen kuin lähdin hostellia etsimään. Siinä ohessa näin aivan uskomattoman jäätävät tekoviikset eräällä vanhalla herralla, eihän semmosia kehtaisi itse käyttää edes hyvällä huumorilla naamiaisissa! Semmosta 7mm paksua mustaa huopaa vaan nenän alle niin hyvä tulee.
Lähdin kaupunkiin bussilla, jonka päätepysäkiltä oli järjestetty kyyditys hostellin ovelle saakka. Hostelli on 5min kävelymatkan päästä koululta, varsin hyvä paikka kaupungin tiedusteluun. Käppäilin hieman kaupungilla ja kävin Casa Rosadassa (oik.) - tuttu Evitasta - lueskelemassa tarinoita Etelä-Amerikan valtioiden entisistä johtajista ja tutustuin viehättävään Puerto Maderon satama-alueeseen (alhaalla). Bongasin matkalla 1kg pihvin, joka tulee liittymään reissuuni hieman tuonnempana. Väsy ja jetlägi alkoivat painaa, kun olin hotkaissut päiväruuaksi reissun ensimmäisen häränpihvin (ei tuo em. jättipihvi), joten päätin ottaa pienet päivätorkut, jotka kuitenkin venähtivät hieman yli odotetun ja heräsin illalla yhdeltätoista. Siinä meni se sunnuntai.

Maanantaiaamuna lähdin käymään koululla esittäytymässä ja minut otettiin avosylin vastaan. Sain tarvittavat ohjeet ja opukset mukaani ja lähdin hankkimaan argentiinalaista puhelinliittymää. Kävin pari operaattoria läpi, oli vähän ongelmia kuuluvuuksien yms. kanssa. Sitten kun vihdoin sain ostettua sim-kortin Personal -nimiseltä firmalta, huomasin että eihän sillä pysty lähettämään viestejä saati soittaa ulkomaille. Taidan siis käydä huomenissa antamassa hieman välitöntä palautetta. Tänään illalla alkoi myös opiskelu, kolme tuntia öljynporaukseen liittyvää historiaa ja teoriaa. Ryhmä oli pieni, n. 15 henkilöä, luokkahuone hieman ränsistynyt ja viileä ja luennoitsija isomahainen kuusissakymmenissä oleva proffa. Ymmärsin opetuksesta ehkä 10%, tästä on vain yksi suunta - ylöspäin. Mutta jos joka päivä ymmärtää esimerkiksi prosentin enemmän kun edellisenä päivänä, ei kestä kun 3kk että tajuaa kaiken! Syönkin tästä empanadan loppuun ja menen nukkumaan.
Suomalaisen kännykkänumeron heitin hattuhyllylle, nyt mut tavoittaa toivottavasti numerosta +54 9 11 312 64 744!

Lähtötunnelmia

Nyt on tullut se hetki elämästä kun on aika lähteä kaukomaille pidemmäksi aikaa kartuttamaan elämänkokemusta, laajentamaan maailmankuvaa, oppimaan uusi kieli, hankkimaan uusia kavereita ympäri maailmaa ja ennen kaikkea opiskelemaan täysin uudessa kulttuurissa ja ympäristössä. Kolme vuotta TTY:llä on takana,  vuosi Instituto tecnológico de Buenos Airesissa (ITBAssa) edessä. Moni on ehdottanut blogin kirjoittamista, jotta ystävät ja sukulaiset Suomessa ja muualla voivat seurata vaihtovuoden tapahtumia. Omasta mielestänikin vaikuttaa hyvältä idealta päivittää päätapahtumat silloin tällöin, joten tästä se sitten alkaa.

Vaihtoon lähtö on nykyään helppoa, vaikeinta on jäähyväisten jättäminen. Koulussa ei tarvitse kuin hommata hiki hatussa muutama lippunen ja lappunen ja loppu hoituu itsestään KV-toimiston puolesta. Pidemmän aikaa olen  jo suunnitellut lähteväni Euroopan ulkopuolelle vaihtoon ja Etelä-Amerikka vaikutti vaihtoehdoista parhaalta. Valitsin siis Argentiinan ja Buenos Airesin (BA, Baires), koska sinne oli koulultamme suora kahdenkeskeinen sopimus. Argentiinassa 3kk turistiviisumin saa helposti jos käy vaan lomalla ja paluulennot on ostettuna, mutta vuoden viisumia varten tarvitseekin selitellä miksei ole paluulento varattuna ja täytyy hankkia taas aika monta lappua lisää, mm. virkatodistus, rikosrekisteriote, Argentiinan rikosrekisteriote, kopiot kaikista passin sivuista (jopa tyhjistä), asuintodistus, molempien yliopistojen hyväksymistodistukset vaihdosta etc. Nyt on reppu täynnä lappuja, check-in Barcelonassa Argentiinan lentoa varten onnistui juuri ja juuri esittämällä erinäisiä todistuksia (istuskelen aulassa odottamassa 3 tunnin päästä lähtevää lentoa, joka tulee kuluttamaan elämästäni seuraavat 13h25min), katsotaan jumitunko kansainväliselle alueelle Argentiinan päässä vai pääsenkö maahan sisään huomisaamuna.

Koulu johon menen on pienemmän kokoluokan teknillinen yliopisto (n.1500-2000 opiskelijaa) ja sijaitsee aivan Bairesin ydinkeskustassa. Vaihto-opiskelijoita sinne tulee n. 40 joista useimmat ovat jo saapuneet kuluvalla viikolla. Kurssini painottuvat näillä näkymin öljyntuotantoteknologiaan, kohta nähdään pysyykö yhtään kärryillä opetuksessa, joka tapahtuu espanjan kielellä. Asunnon aion hommata paikan päältä, ensimmäiset yöt nukun hostellissa. 2.8. maanantaina alkaa koulu, suuntaan ensimmäisenä heti aamusta KV-toimistoon ja selvitän hieman asioita, orientaatiopäivä kun jäi väliin, koska aiempien päivien lentojen hinnat nousivat pilviin. Huomenna alkaa todellinen seikkailu ja hyppy tuntemattomaan!