Final Countdown

Mini-Messi haastattelussa.

Patagonian reissusta onkin hurahtanut jo pidemmän aikaa ja vaihtovuosi alkaa lähenemään loppuaan, on siis hyvä hetki kirjoitella vielä hieman viimeaikaisia seikkailuja ja fiiliksiä. Sen suurempia reissuja en ole enää tehnyt, olen nautiskellut Buenos Airesin tarjonnasta ja pitkälti aika onkin mennyt opiskellessa. Tekemistä kyllä riitti viimeisillä kouluviikoilla riittävästi, erilaisia esitelmiä ja tenttejä oli paljon huolimatta kurssien vähyydestä. Nyt on takana jo ensimmäinen lopputentti ja ensi viikon perjantaina saankin opiskelut purkkiin, sitten on aika aloittaa ansaittu viiden päivän talviloma, jonka jälkeen suuntaankin kohti Suomen kesää. Täällä on sää melko viileä, öisin käydään jo lähellä pakkasasteita. Viime yönä olikin jossain päin Buenos Airesin provinssia satanut hitusen lunta ja ensi yöksi on ennustettu lisää. Huhutaan, että olisi tulossa kylmin talvi pitkiin aikoihin.


Jalkapallohuumaa täällä tällä hetkellä riittää, maanosan tärkein turnaus Copa America alkaa vajaa vuorokauden päästä. Argentiina on Brasilian kanssa vahvana ennakkosuosikkina finaalipeliin. Kävimmekin tarkastamassa Argentiinan joukkueen tason River Platen kotistadionilla Argentiina-Albania -pelissä pari viikkoa sitten, 4-0 voitto tuli, joten maalinteko näyttää olevan ihan hyvällä mallilla. Tosin Albania ei mikään valtavan kova vastustaja ole, mutta silti Fifa Rankingissä reilusti Suomen edellä. Noh, Albania ei voittanutkaan jääkiekon maailmanmestaruutta tänä vuonna, haha! Hyvä Suomi! River Platen stadioni kaipaa tällä hetkellä remonttia, koska sen omat fanit murjoivat sen pirstaleiksi viime sunnuntaina River Plate - Belgrano (Córdoba) -pelin jälkeen. Kyseessä oli tiukka karsintaottelu siitä, säilyykö River Plate Argentiinan pääsarjassa. 1-1 tasuri ei riittänyt, joten se tippui ensimmäistä kertaa joukkueen yli 100-vuotisessa historiassa Segunda Divisióniin.  Pelin jälkimainingeissa nähtiinkin sitten melkoista mellakkaa; stadionilla ja kaduilla sytytettiin tulipaloja, poliisit ja palokunta joutuivat turvautumaan kumiluoteihin ja vesitykkeihin pitämään edes jonkinmoisen kontrollin yllä. Ihmisjoukko kävi hurjana, vastaavaa ei ole varmasti monesti muualla nähty. River Plate on Boca Juniorsin kanssa maan tärkeimpiä joukkueita ja sillä on miljoonia faneja, ja kun otetaan huomioon, että useille argentiinalaisille futis on tärkeämpää kuin elämä, niin yleisön reaktion ymmärtää.

Tunnelma ennen Boca-Banfield ottelua.

Boca Juniorsista tulikin mieleen sunnutai 12.6. Kyseisenä päivänä oli Boca Juniorsin kauden viimeinen kotiottelu La Bomboneralla. Ostettiin kaverin kanssa liput paikallisesta huuto.netistä. Otettiin bussi kohti Bocaa ja tunnelma oli loistava kun päästiin stadionin kulmille. Satuttiinkin paikalle juuri oikeaan aikaan, koska joukkueen bussi oli matkaamassa stadionille ja ihmismassa saattoi joukkuetta kohti kenttää, koska kyseessä oli Martin Palermon (paikallinen Raimo Helminen) viimeinen ottelu. Jonoteltiin lähes tunti, että päästiin portille, kunnes taivas tipahtikin niskaan -- oltiin saatu väärennetyt liput. Siinä mentiin henkisesti vähän niin kuin satasesta nollaan. Lippubisnes Bocan peleissä on vähän hankalaa. Käytännössä kaikki liput menee suoraan jäsenille, joten mistään lippuluukulta niitä ei saa. On siis joko maksettava itsensä kipeäksi turisteille erikseen myytävistä lipuista tai ostettava  mustasta pörssistä. Valittiin jälkimmäinen vaihtoehto ja saatiin maksaa seuraukset. Eräänlainen mafia sitä bisnestä pyörittää. En siis ikinään päässyt La Bomboneralle jota usein kuvaillaan yhdeksi maailman tunnelmallisimmista stadioneista. Onpahan syy tulla takaisin Buenos Airesiin. Tästä on kuitenkin jo toivuttu ja nyt on taskussa liput sunnuntaina käytävään Copa American Brasilia-Venezuela-matsiin!

Teatro Colón.

Muutenkin on kulttuuripuolta tullut ihan kivasti harrastettua. Käytiin muun muassa Teatro Colónissa pianokonsertissa kuuntelemassa Mozartia Nestor Goernerin tulkitsemana. Oli kiva olla hetki täysin erilaisessa maailmassa ja nauttia kaikessa rauhassa virtuoosimaisesta soitannasta ilman minkäänlaista tietoa ympäröivästä maailmasta ja liikenteen melusta. Akustiikka oli loistava ja paikka muutenkin upea. Teatro Colón on noteerattu yhdeksi maailman viidestä parhaimmasta oopperatalosta. Lipuista maksoimme vajaa 20€, Wienin valtionoopperaan päästäkseen saa lisätä varmaankin yhden nollan perään. Käytiin myös katsomassa Fuerza Bruta -esitystä, joka oli erittäin interaktiivinen esitys yhdistettynä elektronista musiikkia, valoja, rumpujen soittoa, tansseja ja performansseja valjaiden varassa, saaden aikaan erittäin epärealistisen ja hämmentävän kokonaisuuden.

Biffit tulille.

Olen myös huolehtinut ruokapuolesta, etten nälkään pääse kuolemaan täällä ollessani. On grillailtu ja syöty empanadoja ja pitsoja. Tottakai vastapainoksi olen pelaillut futista kolme neljä kertaa viikossa ja käynyt vähän kuntosalilla, ettei karkaa touhu ihan lapasesta. Keskiviikkona käytiin "Syö ja juo niin paljon kuin jaksat"-parrillalla. Tiskiltä sai valita noin 30 eri lihanvaihtoehdon väliltä niin paljon kuin napa veti ja reilu salaattipöytä ja viinit kuuluivat myös hintaan. Mulla napa veti vähän enemmän kuin teoriassa on mahdollista, seuraavana päivänä vielä neljän aikaan iltapäivälläkin oli maha täynnä. Ähky on kuitenkin jo helpottanut ja huomenna on aika mennä juhlistamaan synttäreitäni hieman ennakoidusti maailman ehdottomasti parhaaseen pihviravintolaan, La Cabreraan. Vielä kerran 10+ arvosanan pihvit, sitten voikin alkaa asennoitua henkisesti saarioisen oranssissa marinadissa lilluviin possunpihveihin.

Hauskaa on ollut ja hauskaa tulee varmasti lähipäivinä olemaan, vaikka seuraava viikko tuleekin vielä menemään pitkälti tentteihin lueskellessa. Vaikka kivaa on täälläkin ja vielä riittäisi paljon nähtävää ja koettavaa, niin kyllä pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan siltä, että on jo hyvä aika palata Suomeen!

Joitain uusia kuvia laitoin nettialbumiin ja löytyvät osoitteesta: https://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/Argentina2doCuatrimestre#

Patagonia Part 2

Parque Nacional Tierra del Fuego.

Pari kuukautta opiskelua suurkaupungin vilskeessä taas alkoi riittämään ja kaipasin hieman uusia tuulia sekä nimenomaan raikasta ilmaa ja luontoa, joita ei Buenos Airesista löydä. Valitsin kohteiksi kolme Patagonian "highlightia": Ushuaian, joka on maailman eteläisin kaupunki Tulimaassa, El Calafaten, jonka lähettyviltä löytyy Perito Morenon valtava ja valtavan kaunis jäätikkö, sekä El Chalténin, joka on Argentiinan virallinen trekkipääkaupunki.

Lähdin perjantaiaamuna 29.4. kohti Jorge Newberyn lentokenttää. Kävelin viitisen korttelia metrolle, jolla menin muutaman pysäkinvälin Plaza Italialle. Sieltä yritin ottaa bussin nro 37, mutta kuski sanoikin, että reitti oli muuttunut, eikä se menekään enään lentokentälle. Linja 4 olisi mennyt kentälle, mutta eihän mulla ollut harmainta aavistustakaan, että mitä reittiä se kulkisi. Leikin siis rikasta turistia, ja otin taksin. Saavuinpahan lentokentälle ajoissa. Ja check-iniä tehdessä sainkin kuulla, että lentoni on 4h myöhässä, joten kiirehdin siis vähän turhaan. Eväsleivät unohdin myöskin kotiin, ei mennyt ihan nappiin. Menin syömään lentoyhtiön tarjoamaa aamupalaa, tekemään espanjanläksyjä ja tappamaan aikaa kahvilaan. 4h myöhemmin lento kuitenkin pääsi lähtemään ja 3,5 tuntia myöhemmin laskeuduttiinkin jo kauniiden lumihuippuisten vuorten ja Beaglen kanaalin yllä kaarrellen Ushuaian lentokentälle.

Sää oli melko viileä, n. 7C ja tuuli paljon. Otin parin paikallisen kanssa taksin kaupungin keskustaan (niillä ei ollut tasarahaa, joten tarjoutuivat maksamaan loppujen lopuksi lähes koko ajelun), menin turisti-infoon ja etsin yösijan. Matalasesonki oli jo alkanut, joten ihan joka paikka ei ollutkaan enää auki. Kävin syömässä ravintolassa hamburilaisaterian, nälkä oli melkoinen kun en ollut oikein mitään kunnollista koko päivän aikana syönytkään. Lauantaina lähdin aamulla aikaisin bussilla 12km päähän Tierra del Fuegon kansallispuistoon vaeltelemaan. Yön aikana oli satanut vähän lunta ja maa oli kivasti valkoisena aamutuimaan. Puissa oli vielä lehdet ja täynnä hienoja syksyn värejä. 15km pituiselta merenrantareitiltä löytyi hienoja kallioita ja lahdenpoukamia. Myös lauma merileijonia leikki ja kalasteli lähellä rantaa. Hienoja vuoria ja maisemia oli joka ilmansuunnassa. Kävelin lähelle Chilen rajaa, jonne päättyy Buenos Airesista alkava Ruta 3 -valtatie. Sen etelämmäksi ei autollakaan pääse.

Seuraavana päivän oli tarkoitus käydä laivaretkellä Beaglen kanaalilla katselemassa enemmän merileijonia ja muita meren asukkeja, mutta kovien tuulien (paikallisten mukaan jopa yli 30m/s) takia laivat eivät lähteneet satamasta, joten toteutin B-suunnitelman. Lähdin kävelemään 7km päässä keskustasta olevalle Martial-jäätikölle. Aurinko paistoi ja repusta löytyi patonkia ja termari täynnä kuumaa vettä matea varten. Viimeinen kilometri oli jo vähän jyrkempää kivikkoista vuorenrinnettä ja tuuli vihmoi vasten kasvoja, mutta ylös päästyäni maisemat olivat upeat. Ushuaian kaupunki näkyi alapuolella merenrannassa.

Menin tuulensuojaan ison kiven koloon ja söin eväät. Sitten tulikin jo niin kylmä, että täytyi lähteä paluumatkalle, joka sujuikin paljon nopeammin. Illalla hostellilla käytiin vielä brittien ja irkkujen kanssa viereisen korttelin irkkupubissa maistelemassa hyviä tummia oluita. Kiva viikonloppu oli takana. Maanantaina kävinkin vain merenkäyntimuseossa ja pakkotyö-/rangaistusmuseossa ennen kuin lähdin taas lentokentälle kohti El Calafatea. Ushuaiaan ja lähiseuduille vietiin 1900-luvun alkupuoliskolla vaarallisia vankeja pakkotyöhön, mutta laitos lakkautettiin jo 1947.

Lintujenbongauslaguuni.

Perito Moreno.

El Calafateen päästyäni kävin kiertämässä yhden lintujenbongauslammen, joka oli isomman järven Lago Argentinon rannalla. Siellä oli flamengoja ja paljon muita lintuja. Ilta alkoi jo pimenemään, mutta vuorten silhuetit näkyivät vielä hienosti järven yli. Seuraavana päivänä lähdin aamulla aikaisin bussilla 80km päässä sijaitsevalle Perito Morenon jäätikölle, joka on ehkä maailman kuuluisin jäätikkö, joskaan ei suurin. Mutta se on ainakin turistien kannalta hienoin, koska väri on erittäin puhdas sinertävän valkoinen. Ensin käytiin pienellä tunnin kestävällä laivaretkellä aivan jäätikön vieressä, sen jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa tepastella kävelytasanteilla ihailemassa jäätikkä usealta eri suunnalta. Jäätikön seinästä irtoilee jatkuvasti isojakin lohkareita järveen, joka saa aikaan valtavia jyrähdyksia. Kuulosti vähän siltä kuin ukkonen jyrisisi, mutta se olikin vain jäätikön elämisestä johtuvaa ääntä. Melko vaikuttava paikka, ei voinut kuin ihailla.
Perito Morenon jäätikkö on noin 30km pitkä ja 5km leveä ja pinta-alaltaan paljon suurempi kuin esimerkiksi Buenos Airesin kaupunki. Se on myöskin yksi kolmesta Patagonian noin 200 jäätiköstä, joka kasvaa. Loput 98% sitten sulavatkin kovalla vauhdilla ilmaston muutoksen takia.

El Calafate on vielä hieman kaukana vuorista, joten trekkauskohteena se ei ole kovin hyvä. Suuntasinkin seuraavana aamun aikaisin bussiasemalle ja hyppäsin 8.00 bussiin kohti El Chalténia. Se on pieni kylä 3h ajomatkan päässä El Calafatesta. Nyt sesongin ulkopuolella se oli melko kuollut kylä. Turisteja oli ehkä viitisentoista ja kylässä oli auki yksi pyykinpesula, yksi kahvila, yksi marketti ja pari kioskia. Kännykkään ei tullut signaalia, eikä tietokoneitakaan kovin paljoa löytynyt, joten täytyi ja sai keskittyä vain vaeltamiseen. Ensimmäisenä päivänä El Chalténiin saavuttuani oli vähän pilvistä, joten kävelin vain muutaman kilometrin päähän Laguna Caprille ja takaisin parin espanjalaisen tytön kanssa, joihin tutustuin jo El Calafatessa. Espanjan Córdobassa näköjään puhutaan kanssa semmosella aksentilla, että oli kuullunymmärtämisessä hieman vaikeuksia. Aksentti on erittäin kaukana perinteisestä Madridissa/Barcelonassa puhutusta "normaalista" espanjasta. Mitään ei oikeastaan nähnyt pilvien takia. Seuraavana päivänä sää olikin huippu, aurinko paistoi eikä pilviä ollut kuin nimeksi, joten lähdin aikasin aamulla liikkeelle ja kävelin 11km päähän Laguna Torrelle.

Laguna Torre.

Lammen toisessa päässä kohoaan Glaciar Torre-jäätikkö sekä El Torre-vuori, joka on Argentiinan vuorista kuuluisimpia ja vaikeimmin kiivettäviä sen jyrkkien kallioseinämien takia. Huippu oli vähän pilvessä, joten se jäi aivan lähietäisyydeltä näkemättä. Kävelin vielä pienen ekstralenkin toista kautta takaisin ja se kyllä kannatti hyvän sään takia. Ehkä El Torreakin kuuluisampi Fitz Roy-vuori näkyi täydessä loistossaan ja vaellussää oli erinomainen. Lämpötilakin oli täydellinen 10-15 astetta.

Seuraavana päivänä oli taas sateinen päivä, mutta halusin silti käydä jossain. Otin kohteeksi Loma del Pligue Tumbado-kukkulan, n. 10km päässä ja 1000m korkeammalla kuin El Chalténin kylä. Ylöspäin kavuttaessani sade ja tuuli sen kuin voimistuivat, joten rauhallinen vuorenvalloitusretki muuttuikin melkoiseksi pikakävelyksi. Trekkikartta antoi menomatkan ajaksi 4h, mutta 3h40min kuluttua lähdöstä olinkin jo käynyt huipulla ja palannut takaisin hostellille. Otin lämpimän suihkun, vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja loppupäivä keskityttiinkin parin norjalaisen tytön ja ranskalaisen pariskunnan kanssa pelaamaan korttia ja muita pelejä hostellilla. Sade voimistui vain koko päivän ajan, ja loppui klo 10 aikoihin illalla. Vettä tuli hurja määrä. Hostellilla oli myös pari japanilaista sälliä, jotka molemmat reissasivat yksin, mutta joilla molemmilla oli sama reissusuunnitelma. Matkustaa maapallo ympäri polkupyörällä. Toinen oli aloittanut Alaskasta ja toinen Vancouverista. Pojilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana mm. rajojen ylityksistä ja erilaisista matkakohteista.

Viimeisenä päivänä heräsin hieman myöhässä 11 aikoihin, kun unohdin laittaa herätyskellon päälle. Halusin silti käydä Laguna de los Tres -nimisessä paikassa 12,5km ja 4h päästä El Chalténista. Aika-arvio ei oikein istunut omiin suunnitelmiini, koska viimeinen bussi takaisin El Calafateen lähti jo 18.00 illalla. Oli siis vain yksi vaihtoehto, täytyi kävellä nopeammin. Lähdin 11.45 liikkeelle ja pistin askelta toisen eteen ja pidin vain tarvittavat tauot hengityksen tasaamista varten. 2h45min ja yhtä erittäin jyrkkää lumista vuorenseinämänousua myöhemmin löysin itseni laguunilta. Matkantekoa jännitti vähän myös se, että kännykästä oli akku loppunut, eikä ollut muuta kelloa mukana. Ylhäällä kuitenkin törmäsin toiseen vaeltajaan, jolta sain kysyttyä kellonajan ja totesin, että aikaahan riitti vielä ihan kivasti. Otin muutaman kuvan ja nautin paikasta sekä yleisestä fiiliksestä jokusen minuutin, kunnes täytyi aloittaa taas paluumatka takaisin kohti kylää. Saavuinkin sinne jo viiden kieppeissä, joten aikaa vielä kaupassa käynnille ja eväiden syömiselle riitti ennen bussiin nousua. Jalat oli erittäin kuolleet muutaman päivän tehokkaiden vaellusten jälkeen, mutta olo muuten raukea ja onnellinen. Alkoi taas vähän edellisvuosien polviongelmat muistuttelemaan itsestään, mutta nyt on taas aikaa parannella niitä ja olihan se sen arvoista! Hieno reissu taas takana, viimenen parin kuukauden koulurypistys alkakoon!

Niin muuten. Kun saavuin takaisin kämpille sunnuntai-iltana niin sain kuulla että meille oli hankittu tänne pari uutta lemmikkiä, Patricio, Río Negro ja Lupe!

Vesiputouksia ja voimalaitoksia.

Näkymä mun huoneen minipartsilta.

Puolisentoista kuukautta toista lukukautta täällä ITBA:ssa on nyt takana. Ensimmäiset välikokeet ja esitelmät on jo purkissa, mutta vielä on hurja määrä työtä edessä. Täällä tosiaan ei pääse koulutöitä karkuun. Uudet vaihtarikaverit on tullut jo melko tutuiksi, vielä on muutama joita en kunnolla tunne. Aloitin harjoittelun ITBA:n futisjoukkueessa, on kiva kirmata taas isolla nurmikentällä. Kenttä on tosin aika kaukana, joutuu ottaan metron ja paikallisjunan että pääsee perille ja reenit on myöhään arki-iltaisin. Kämppäkin löytyi kivalta seudulta aivan Recoletan, Palermon ja Balvaneran kaupunginosien kulmasta, vilkkaan Córdoba-kadun reunasta. Juutalaisia on alueella varmaan 30% väestöstä. Talo on vanha hotelli, jonka muutama argentiinalainen talon omistaja on rempannut hyvään kuntoon. Mukava kodikkaan oloinen asunto ja tärkeintähän on, että katolta löytyy terassi, jolla voi viettää iltaa grillailujen parissa.

Viimeiset pari viikkoa meni aika vauhdilla, kun sain taas vieraan kylään. Julia tuli pikku visiitille lomailemaan ja nauttimaan enemmän Argentiinan tarjonnasta, joulukuussa kun jäi Buenos Airesin koluaminen hieman vähemmälle. Heti ensimmäisenä iltana päätettiin käydä ostamassa vähän vajaa kilon mötikkä grillikylkeä ja pistettiin grilli tulille. Muutkin talon asukkaat innostuivat ajatuksesta ja saatiin aikaiseksi kivat tervetuliaisjuhlat. Istuskeltiin ulkosalla myöhään yöhön ja nautittiin vielä toistaiseksi lämpimistä yölämpötiloista. Seuraavana päivänä käytiin ostamassa bussiliput Iguazúlle ja torstai-iltana yhden välikokeen ja luentojen jälkeen pääsimme lähtemään reilun 17h bussimatkalle kohti Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian rajapyykkiä. Perjantaina perille päästyämme tankattiin hieman energiaa bussiaseman ravintolassa oikein rasvaisella ja överi-juustoisella pitsalla ja jatkettiin matkaa rupusella vanhalla bussilla Brasilian puolelle. Olin kuullut huhuja, että Brasilian puolella majoituksiin kuuluu huikean hyvä aamupala argentiinalaiseen café y medialunaan verrattuna. Myöhemmin huhu osoittautui todeksi - tuoreita hedelmiä ja hedelmämehuja, leipiä ja leikkeleitä, kakkuja sekä munakokkelia! Huoneesta oli kivat näkymät Paraguayn puolelle Ciudad del Esteen. Oikein vehreää seutua. Lämpöä oli luultavasti päivällä noin 30 astetta ja kosteusprosentti oli korkea.

Näkymää Brasilian puolelta.

Iguazun putoukset (Portuguese: Cataratas do Iguaçu [kataˈɾatɐz du iɡwaˈsu]; Spanish: Cataratas del Iguazú [kataˈɾataz ðel iɣwaˈsu]; Guarani: Chororo Yguasu [ɕoɾoɾo ɨɣʷasu]) sijaitsevat Brasilian ja Argentiinan rajalla. Paljon aina keskustellaan kumman puoli on parempi. Meidän tuomio oli yksimielinen, ehdottomasti Argentiinan. Yleensä turisteilla on tapana viettää putouksilla vähintään kaksi päivää; päivä Brasilian ja päivä Argentiinan puolella. Niin mekin teimme. Lauantaiaamuna lähdettiin Brasilian puolen putouksille. Päästiin paikallisbussilla kansallispuiston sisäänkäynnille, joka oli viimeisen päälle rakennettu, Särkänniemimäinen huvipuiston sisäänkäyntiä muistuttava kompleksi. Siellä maksoimme eurooppalaisina kiskurihinnan sisäänkäynnistä ja bussikuljetuksella lähdimme kohti itse putouksia. Perillä meitä odottivat sympaattisen oloiset koatit eli nenäkarhut ja upeat näköalat kymmenine ellei satoine putouksineen. Askel askeleelta pääsimme lähemmäksi vettä ja lopulta kävelyretken päätteeksi olimmekin jo muutaman metrin päästä isosta vesiputouksesta jossa valtavat vesimassat valuivat loppumattomana puuterina kohti putouksen pohjaa. Putouksen pohjalta kumpusi kasteleva vesihöyrypilvi. Tunnelma oli hurja. Iguazun putoukset ovat vesimäärältään maailman toiseksi isoin vesiputouskokonaisuus heti Niagaran jälkeen. Ne ovat leveämmät kuin Afrikassa sijaitsevat Viktorian putoukset, mutta koska se on jakaantunut laajalle alueelle 275 eri putoukseksi, Viktorian putoukset pitävät hallussaan leveimmän yksittäisen putouksen titteliä.

Itaipú Binacional, Paraguayn ja Brasilian rajalla.

Lueskeltiin turistioppaasta, että Foz do Iguaçun (kaupunki Brasilian puolella, jossa asusteltiin) läheltä löytyy myös valtava Itaipun vesivoimalaitos, joka on maailman eniten sähköä tuottava vesivoimalaitos 14000MW tehollaan. Vertailuna voitaisiin vaikka kertoa, että se on noin viisi kertaa se määrä mitä meidän neljästä ydinvoimalaitoksestamme saadaan irti. Siellä järjestetään iltaisin valoshow ja päätettiinkin lähteä katsomaan miltä se näyttää. Kiirehdittiin bussilla kohti kaupungin laitamia, mutta voimalaitosalueen portille päästyämme saatiin kuulla, että viimeinen bussi padolle oli jo lähtenyt paria minuuttia aikaisemmin. Palattiin häviäjinä hotellille bussin ajaessa vielä jotakin kymmeniä eri kiertoreittejä, mutta päätettiin yrittää patovierailua vielä uudestaan aikaisin seuraavana aamuna. Herättiin sunnuntaina 6.45, pakattiin rinkka, hankittiin ähky hotellin aamupalapöydästä ja lähdettiin taas bussilla porteille. Nyt onnisti! Päästiin hienolle, joskin melko "turistille", kierrokselle voimalaitokselle. Olihan se valtava. Energiateekkarin paratiisi! :)

Voimalaitos-excun jälkeen otettiin bussi taas takaisin hotellille ja noudettiin pikaisesti rinkka, jatkettiin toisella bussilla Argentiinan rajalle, johon bussikuski meidät jätti leimaamaan passeja, otettiin toinen bussi rajalta Puerto Iguazun kylään puolen tunnin odottelun päätteeksi, ostettiin Iguazu-BA-bussiliput valmiiksi paluumatkaa varten, jätettiin rinkka säilöön bussiasemalle ja lähdettiin paikallisbussilla kohti Argentiinan puolen putouksia. Sisäänkäynti oli vaatimattomampi kuin brassien vastaava, mutta enemmän minun makuuni. Portilta päästiin hauskalla pikkujunalla Garganta del Diablolle (Devil's throat), joka on Iguazun putousten pääputous. Sinne käveltiin junaretken jälkeen vielä muutama sata metriä semmoista laituria pitkin. Perillä odotti kyllä henkeäsalpaavat fiilikset. 

Garganta del Diablo.

Upeat kuohut aivan muutaman metrin päässä. Valtava määrä vettä tippui yhtäkkiä jonnekin tuntemattomaan vesipilvien keskelle. Välillä alhaaltapäin tuli kunnon suihkuja, jotka kastelivat vaatteet ja hiukset. Kamera pysyi juuri ja juuri hengissä. Kannattaa ihmiset käydä siellä, uskomattoman kauniit putoukset! Paluumatkalla käytiin käppäilemässä upper ja lower circuitit läpi, sieltä avautui uusia upeita maisemia ja putouksia. Pitkän päivän jälkeen palattiin takaisin Puerto Iguazuun, syötiin vähän kanaa ja hamburilaista ja hypättiin bussiin suuntana Buenos Aires. Tällä kertaa bussissa istuskellessa vierähti 18 tuntia. Se alkaa oleen jo vähän siinä rajoilla, että onko se paljon vai sopivasti.

Takaisin Retiron asemalle saavuttuamme maanantaina yhden maissa suuntasin suoraan koululle luennoille ja siellä menikin sitten ilta yhdeksään asti. Tiistaina turisteerattiin oikein kunnolla, käytiin Plaza del Congresolla, Recoletan hautausmaalla moikkaamassa Evitaa, kiinalaiskorttelissa syömässä ituja ja kanoja ja illalla vielä jatkettiin rentoutumaan 36 Billares -tangokahvilaan hyvän tango-shown pariin. Uskoman taitavia tanssijoita, Kari Tapio-henkinen vanhempi laulajamies ja virtuooseista koostuva orkesteri. Kuulin myös tarjoilijalta että Turusen Tarja oli käynyt siellä viikkoa aikasemmin, ihan ei nyt sitten törmätty. Oon kyllä yrittänyt bongata häntä täällä ollessani. Keskiviikkoiltana käytiin kunnon pihveillä loistavassa La Cabrera -nimisessä ravintolassa Palermo Sohossa. Tilattiin 600g Ojo de Bife ja pullo punkkua pöytään. Mukana tuli miljoona erilaista lisuketta ja kastiketta ja hyvä salaattikin kuului hintaan. Jos käytte Buenos Airesissa niin suosittelen tätä ravintolaa, meni elämän top 3 pihvikokemuksiin!

Ai niin. Lisää kuvia tarjolla osoitteessa https://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/Iguazu#

Hauskaa alkavaa kevättä!

Moro!

Lisäilin muutamia uusia kuvia Buenos Airesista (24.3. oli iso marssi noin 30 vuotta sitten sotilasdiktatuurin aikana kadonneiden ihmisten muistolle), Rosariosta sekä uudesta kämpästä. Kirjottelen kuulumisia, kunhan kiireiltäni kerkeän. Kuvat löytyy osoitteesta: https://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/Argentina2doCuatrimestre#5591382548882803682

Saludos!

Back in Bs.As!

Näkymä Saltan vieressä olevalta kukkulalta.

Reissun viimeiset päivät vietin aika pitkälti Saltassa. Saltan ympäristö on erittäin vihreää ja rehevää maastoa, joka vähän yllätti. Olin aina kuvitellut, että Salta on sen verran pohjoisessa, että kuivahkoja kirjavia vuoristoja vielä riittäisi. Hieno paikka se oli kaikesta huolimatta. Kaupungin reunalla on kukkula, jonne pääsee joko kiipeämällä jalan tai telekabiinihissillä. Sieltä on kivat maisemat kaupunkiin. Tuntui siltä, että erilaiset retki- ja luontokuvakiintiöt olivat vihdoin täynnä tältä erää, joten pari päivää vaan rentouduin kaupungissa tankaten reissun aikana hankkimiani proteiinivajeita kuntoon hyviä pihvejä syömällä. Saltasta oli tarkoitus jatkaa vielä Cafayaten kaupunkiin, jossa olisi vielä ollut kaunista luontoa ympärillä, mutta kun pääsin bussiasemalle, kuulin että rankkasateet olivat katkaisseet tien Saltasta sinne. Täytyi keksiä nopeasti toinen ratkaisu. Vilkaisin erään bussiyhtiön reittikarttaa ja silmään osui kaupunki nimeltä Tucumán, lähdin sinne.

Casa del Gobierno, Tucumán.

Tucumán on sympaattisen oloinen kaupunki ja se oli tärkeässä roolissa parisataa vuotta sitten. Siellä julistettiin Argentiinan itsenäisyys vuonna 1816. Nykyäänkin Tucumán on pohjoisen Argentiinan tärkein kaupunki ja Argentiinan viidenneksi suurin kaupunki. Kaupungissa on paljon käsityöputiikkeja, kirkkoja (kaupunki vaikuttaa olevan erittäin katolinen, ristinmerkkejä tekeviä ihmisiä näkyi siellä sun täällä), ravintoloita ja kahviloita. Välillä tunsin olevani kuin Pariisissa. Keskusaukiota ympäröivät upeat vanhat rakennukset, jotka valaistaan pimeän tullen. Tucumánissa oli muuten maailman pisimmät kadun nimet. Aina käytettiin täydellistä nimeä, esim. Ciudad de Buenos Aires, Provincia de Mendoza jne. Tucumánista otinkin sitten jo yöbussin takaisin "kotikaupunkiini" Buenos Airesiin. Matka oli yksi elämäni hirveimmistä, johtuen malariatablettien aiheuttamasta kokovartaloihottumasta. En ehkä nukkunut silmäystäkään koko yönä. En tiennyt ennen, että olen jollekin allerginen, aina sitä oppii! Ei se mitään, pienistä tappioista huolimatta olen taas La Capitalissa! Kämpän haku on jo kovassa vauhdissa ja tänään piipahdin jo koulullakin katselemassa vähän tunnelmaa ja suunnittelemassa kurssivalintojani. Kaikki näyttää olevan lähes entisellään.

Se oli sen pituinen reissu. Toivottavasti nautitte lukea tekstejäni, jotka silloin tällöin tuli aina kirjoitettua hieman kiireellä ja hutaisten. Kiva kirjoitella itsellenikin muistiin, että mitä kaikkea sitä onkaan tullut koettua. Nyt aion pitää hieman taukoa blogin kirjoittelusta ja kirjoitan taas kun jotain merkittävää tapahtuu, seuraavan kuukauden voimme viettää esimerkiksi Pohjois-Afrikan tilannetta seuraten aamulehdestä kahvikupposen ääressä!

Nauttikaahan keväthangista ja lisääntyvästä auringonpaisteesta, minä jatkan kärvistelyä reilun 30 asten helteessä!

Saludos!

Potosí, Uyuni, Tupiza.

Uyunin suolatasanko ja pari maasturia.

La Pazista jatkoin Potosíin. Potosí on maailman korkeimmalla sijaitseva kaupunki. Potosí oli aikoinaan, 1500-luvulla, maailman rikkaimpia kaupunkeja valtavien hopeakaivosten takia. Tänä päivänä kaivokset työllistävät 10000-15000 henkilöä, heistä noin 5000 lapsia tai vanhuksia, eivätkä työskentelyolosuhteet ole muuttuneet sen kummemmin sitten konkistadorien saavuttua Etelä-Amerikkaan. Nykyään kaivoksiin järjestetään kierroksia ja on mahdollisuus päästä tarkastelemaan lähemmin meininkiä luolissa. Ostimme kaivosmiehille lahjaksi kokalehtiä, limpparia ja dynamiitteja torilta ja annoimme niitä ihmisille, joiden kanssa rupattelimme kierroksen aikana. Miehet tekevät pitkää päivää raskaissa olosuhteissa reilun 100 euron kuukausipalkalla. Yksi mies jota jututimme, oli työskennellyt kaivoksessa 11-vuotiaasta saakka. Nyt hän on 39-vuotias neljän lapsen isä ja kyseisellä hetkellä teki 13 tunnin päivää ahtaissa ja pölyisissä oloissa. Työkaluina on vasara ja rautakeppi, joiden avulla tehdään reikiä dynamiitille. Yhden 30cm reiän tekeminen kestää kolme tuntia. Ruokaa ei syödä työpäivien aikana, kokalehdistä saa vähän energiaa ja niiden mutustelu poistaa näläntunteen. Toiset miehet raahasivat 2000kg painoisia kärryjä täynnä kivimurskaa ahtaissa luolissa. Aika oli rahaa, joten kiirettä piti. Pölyn takia työntekijät sairastuvat keukotauteihin työskenneltyään reilu 10 vuotta kaivoksessa ja elinikä heillä on 48-58 vuotta. Oli mielenkiintoinen kokemus vierailla kaivoksissa, mutta toista kertaa en sinne mene.

Arbol de piedra, kivipuu.

Potosísta jatkoin Uyuniin. Uyunissa on maailman isoin suolatasanko, 12000m2. Teimme kolmen päivän retken maasturilla, joka käsissi vierailun suolatasangolle, viereisille laguunoille, geysiireille ja kuumille lähteille. Suolatasanko oli yksi upeimmista paikoista jossa olen käynyt. Nyt sadekautena koko tasanko on 10cm veden peitossa ja taivas heijastui upeasti tyynestä vedenpinnasta. Näytti siltä, kuin autot ja ihmiset kelluisivat veden päällä ja taivas jatkuisi loputtomiin horisontissa. Kuvat kertovat enemmän, ei sitä voi sanoin kuvailla. Ajettiin 3 päivän aikana 1250km. Oli upeita maisemia, vuoria, laguunoita, flamengoja, vicuñoita (laaman sukulaisia), upeita kivimuodostelmia etc. Ainoa ongelma Uyunin reissuissa on se, että kuskeilla on tapana juoda itsensä mukaviksi huolimatta seuraavan aamun aikaisista herätyksistä. Meidän kuski oli tuntuvassa humalassa, kun aamu neljältä lähdettiin ajelemaan kohti geysireitä. Alkuun pelotti melkoisesti ailahteleva ajotyyli, mutta kun pysähdyimme kuumille lähteille, kuski kävi ostamassa pari tölkkiä Red Bullia ja rupesi mutustelemaan kokalehtiä piristyäkseen, niin alkoi ajaminenkin sujua jo paljon paremmin. Toisen porukan kuski hädin tuskin pystyi kävelemään saati puhumaan, erään hollantilaisen turistin täytyi ajaa aamun ensimmäiset tunnit. Kaikesta huolimatta upea reissu, oppaat vain menettivät hyvät tippirahat omalla käytöksellään.

Heppareissu Tupizassa.

Uyuniin palattuani jatkoin yöbussilla Tupizaan. Tiet Boliviassa on harvoin asfaltoituja, bussi rämisi ja ikkunoista veti. Tutustuin suomalaiseen ja chileläiseen jamppaan, jotka olivat olleet meksikossa vaihdossa. Mentiin Tupizassa hevosretkelle lähellä oleviin kanjoneihin. Alkaa gaucho-meininkikin löytyä pikkuhiljaa, jo toinen kerta hevosen selässä täällä ollessani. Hyvin sitä oppii ratsastamaan ilman opetustakin. Välillä vähän pelotti kun mentiin kovaa ja laukattiin, eikä tietenkään mitään kypäröitä ollut. Turvallisuus ja Bolivia eivät sovi samaan lauseeseen. Myös takapuoli muistutteli seuraavana aamuna hevosreissusta. Oli upeita maisemia, taas jälleen kerran. Maasto oli erittäin kuivaa ja maaperä koostui eri värisistä kiviaineksista muodostaen eri värisiä vuoria. Pääosa vuorista oli punaista hiekkaa ja sade saa aikaan upeita pylväsmuodostelmia ja kanjoneita. Tupizasta jatkoinkin matkaa Argentiinaan. Jonotus rajalla kesti  pari kolme tuntia, yhdellä kassavirkailijalla ei pitkälle pötkitä. Oli hieno tunne palata sivistyksen pariin. Bolivia on köyhä (myös halpa) matkailmaa, siellä on kiva piipahtaa mutta pidemmän päälle alkaa kaipaamaan normaalia elämää. Yksi suurimmista asioista, mitä Argentiinasta kaipasi, oli ruoka. Riisiä, banaaneja ja makaronikeittoja tuli syötyä kylliksi Perussa ja Boliviassa. Mentiin poikain kanssa heti Saltaan saavuttuamme pihviravintolaan ja saimme eteemme perus 600g ulkofileepihvit ja punaviiniä kylkeen. Reissun paras ruoka! Oltiin taivaassa.

Saltassa Pohjois-Argentiinassa olen siis nyt, muutama päivä reissua jäljellä ja maanantaina alkaakin taas koulu. Kirjoittelen reissun jälkeisiä fiiliksiä, kunhan löydän kämpän ja saan asetuttua uudestaan Buenos Airesiin!

Bolivia

Copacabana.

Copacabanan pikkukylassa tein valistopin, koska taytyi suorittaa eras kavereideni minulle vaihtovuoden ajaksi antama tehtava: Pelaa ristiseiskaa Titicaca-jarven rannalla muiden kuin suomalaisten kanssa. No minapa menin ja kavin opettamassa paikallisille pikkuskideille miten pelataan ristiseiskaa. Mielenkiintoista opetuksesta teki myos se, etta he eivat olleet ikinaan ennen pelanneet korttia.

Oppivat pelaamaan korttia.

Hyvin kuitenkin pojat sisaistivat saannot ja saatiin pelit aikaiseksi. Vahan pitaa viela reenata korttisanastoa espanjaksi. Kavin myos kiipeamassa viereiselle Calvario-kukkulalle. Kiipeaminen pisti vahan puuskuttamaan, ei yhden paivan tehoaklimatisoituminen viela ollut toiminut kunnolla. Ylhaalta oli upeat maisemat Titicaca-jarvelle. Kavin viela kappailemassa kylassa ja tutustumassa katedraaliin ja kynttilakappeliin, joka oli pieni, mutta yllattavan mielenkiintoinen vahagraffitteineen.

Capilla de velas.

La Paziin lahdin paikallisbussilla, matka kesti noin 3,5 tuntia. Saavuttiin kaupunkiin auringonlaskun aikaan ja oli hienot maisemat kun kukkuloiden paalta laskeuduttiin kanjoniin kohti kaupungin keskustaa. La Paz on kiva kaupunki. Ymparilla on vuoria, keskusta on selkea eika sinne voi eksya kun paakatu menee kanjonin pohjalla. Hyvalla saalla voi nahda Illimani-vuoren (6402m) , joka dominoi maisemaa. Kaupungin keskusta on siisti ja hintataso suomalaiselle erittain loistava. Eurolla saa lounaan, iso pitsa maksaa ehka 3-4€. Kylla muuten maistui pitsa hyvalta riisi-banani-dieetin jalkeen!

Parque Mirador Laikakota.

Loysin kivat valtavan kokoiset Alasitas-markkinat, jotka jarjestetaan kerran vuodessa ja kestavat viikon. Kojuja oli aivan alyton maara ja ostettavaksi loysi melkein mita tahansa. Yhdessa kojussa pystyi myos suorittamaan siviilivihkimisen ja eroamaan tarvittaessa. :) Vierailin myos soitinmuseossa, josta loytyi satoja ellei tuhansia erilaisia enemman tai vahemman vanhoja bolivialaisia soittimia. Oli myos yksi huone pyhitetty muiden maiden soittimille. Ehdottomasti kaymisen arvoinen paikka. Enemman fotoja: https://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/RoadTripBolivia#

Tanaan on tarkoitus pitaa ihan rento paiva, vierailla koka-museossa ja koittaa jatkaa matkaa kohti Potosin hopeakaivoksia!