Patagonia Part 2

Parque Nacional Tierra del Fuego.

Pari kuukautta opiskelua suurkaupungin vilskeessä taas alkoi riittämään ja kaipasin hieman uusia tuulia sekä nimenomaan raikasta ilmaa ja luontoa, joita ei Buenos Airesista löydä. Valitsin kohteiksi kolme Patagonian "highlightia": Ushuaian, joka on maailman eteläisin kaupunki Tulimaassa, El Calafaten, jonka lähettyviltä löytyy Perito Morenon valtava ja valtavan kaunis jäätikkö, sekä El Chalténin, joka on Argentiinan virallinen trekkipääkaupunki.

Lähdin perjantaiaamuna 29.4. kohti Jorge Newberyn lentokenttää. Kävelin viitisen korttelia metrolle, jolla menin muutaman pysäkinvälin Plaza Italialle. Sieltä yritin ottaa bussin nro 37, mutta kuski sanoikin, että reitti oli muuttunut, eikä se menekään enään lentokentälle. Linja 4 olisi mennyt kentälle, mutta eihän mulla ollut harmainta aavistustakaan, että mitä reittiä se kulkisi. Leikin siis rikasta turistia, ja otin taksin. Saavuinpahan lentokentälle ajoissa. Ja check-iniä tehdessä sainkin kuulla, että lentoni on 4h myöhässä, joten kiirehdin siis vähän turhaan. Eväsleivät unohdin myöskin kotiin, ei mennyt ihan nappiin. Menin syömään lentoyhtiön tarjoamaa aamupalaa, tekemään espanjanläksyjä ja tappamaan aikaa kahvilaan. 4h myöhemmin lento kuitenkin pääsi lähtemään ja 3,5 tuntia myöhemmin laskeuduttiinkin jo kauniiden lumihuippuisten vuorten ja Beaglen kanaalin yllä kaarrellen Ushuaian lentokentälle.

Sää oli melko viileä, n. 7C ja tuuli paljon. Otin parin paikallisen kanssa taksin kaupungin keskustaan (niillä ei ollut tasarahaa, joten tarjoutuivat maksamaan loppujen lopuksi lähes koko ajelun), menin turisti-infoon ja etsin yösijan. Matalasesonki oli jo alkanut, joten ihan joka paikka ei ollutkaan enää auki. Kävin syömässä ravintolassa hamburilaisaterian, nälkä oli melkoinen kun en ollut oikein mitään kunnollista koko päivän aikana syönytkään. Lauantaina lähdin aamulla aikaisin bussilla 12km päähän Tierra del Fuegon kansallispuistoon vaeltelemaan. Yön aikana oli satanut vähän lunta ja maa oli kivasti valkoisena aamutuimaan. Puissa oli vielä lehdet ja täynnä hienoja syksyn värejä. 15km pituiselta merenrantareitiltä löytyi hienoja kallioita ja lahdenpoukamia. Myös lauma merileijonia leikki ja kalasteli lähellä rantaa. Hienoja vuoria ja maisemia oli joka ilmansuunnassa. Kävelin lähelle Chilen rajaa, jonne päättyy Buenos Airesista alkava Ruta 3 -valtatie. Sen etelämmäksi ei autollakaan pääse.

Seuraavana päivän oli tarkoitus käydä laivaretkellä Beaglen kanaalilla katselemassa enemmän merileijonia ja muita meren asukkeja, mutta kovien tuulien (paikallisten mukaan jopa yli 30m/s) takia laivat eivät lähteneet satamasta, joten toteutin B-suunnitelman. Lähdin kävelemään 7km päässä keskustasta olevalle Martial-jäätikölle. Aurinko paistoi ja repusta löytyi patonkia ja termari täynnä kuumaa vettä matea varten. Viimeinen kilometri oli jo vähän jyrkempää kivikkoista vuorenrinnettä ja tuuli vihmoi vasten kasvoja, mutta ylös päästyäni maisemat olivat upeat. Ushuaian kaupunki näkyi alapuolella merenrannassa.

Menin tuulensuojaan ison kiven koloon ja söin eväät. Sitten tulikin jo niin kylmä, että täytyi lähteä paluumatkalle, joka sujuikin paljon nopeammin. Illalla hostellilla käytiin vielä brittien ja irkkujen kanssa viereisen korttelin irkkupubissa maistelemassa hyviä tummia oluita. Kiva viikonloppu oli takana. Maanantaina kävinkin vain merenkäyntimuseossa ja pakkotyö-/rangaistusmuseossa ennen kuin lähdin taas lentokentälle kohti El Calafatea. Ushuaiaan ja lähiseuduille vietiin 1900-luvun alkupuoliskolla vaarallisia vankeja pakkotyöhön, mutta laitos lakkautettiin jo 1947.

Lintujenbongauslaguuni.

Perito Moreno.

El Calafateen päästyäni kävin kiertämässä yhden lintujenbongauslammen, joka oli isomman järven Lago Argentinon rannalla. Siellä oli flamengoja ja paljon muita lintuja. Ilta alkoi jo pimenemään, mutta vuorten silhuetit näkyivät vielä hienosti järven yli. Seuraavana päivänä lähdin aamulla aikaisin bussilla 80km päässä sijaitsevalle Perito Morenon jäätikölle, joka on ehkä maailman kuuluisin jäätikkö, joskaan ei suurin. Mutta se on ainakin turistien kannalta hienoin, koska väri on erittäin puhdas sinertävän valkoinen. Ensin käytiin pienellä tunnin kestävällä laivaretkellä aivan jäätikön vieressä, sen jälkeen oli vielä muutama tunti aikaa tepastella kävelytasanteilla ihailemassa jäätikkä usealta eri suunnalta. Jäätikön seinästä irtoilee jatkuvasti isojakin lohkareita järveen, joka saa aikaan valtavia jyrähdyksia. Kuulosti vähän siltä kuin ukkonen jyrisisi, mutta se olikin vain jäätikön elämisestä johtuvaa ääntä. Melko vaikuttava paikka, ei voinut kuin ihailla.
Perito Morenon jäätikkö on noin 30km pitkä ja 5km leveä ja pinta-alaltaan paljon suurempi kuin esimerkiksi Buenos Airesin kaupunki. Se on myöskin yksi kolmesta Patagonian noin 200 jäätiköstä, joka kasvaa. Loput 98% sitten sulavatkin kovalla vauhdilla ilmaston muutoksen takia.

El Calafate on vielä hieman kaukana vuorista, joten trekkauskohteena se ei ole kovin hyvä. Suuntasinkin seuraavana aamun aikaisin bussiasemalle ja hyppäsin 8.00 bussiin kohti El Chalténia. Se on pieni kylä 3h ajomatkan päässä El Calafatesta. Nyt sesongin ulkopuolella se oli melko kuollut kylä. Turisteja oli ehkä viitisentoista ja kylässä oli auki yksi pyykinpesula, yksi kahvila, yksi marketti ja pari kioskia. Kännykkään ei tullut signaalia, eikä tietokoneitakaan kovin paljoa löytynyt, joten täytyi ja sai keskittyä vain vaeltamiseen. Ensimmäisenä päivänä El Chalténiin saavuttuani oli vähän pilvistä, joten kävelin vain muutaman kilometrin päähän Laguna Caprille ja takaisin parin espanjalaisen tytön kanssa, joihin tutustuin jo El Calafatessa. Espanjan Córdobassa näköjään puhutaan kanssa semmosella aksentilla, että oli kuullunymmärtämisessä hieman vaikeuksia. Aksentti on erittäin kaukana perinteisestä Madridissa/Barcelonassa puhutusta "normaalista" espanjasta. Mitään ei oikeastaan nähnyt pilvien takia. Seuraavana päivänä sää olikin huippu, aurinko paistoi eikä pilviä ollut kuin nimeksi, joten lähdin aikasin aamulla liikkeelle ja kävelin 11km päähän Laguna Torrelle.

Laguna Torre.

Lammen toisessa päässä kohoaan Glaciar Torre-jäätikkö sekä El Torre-vuori, joka on Argentiinan vuorista kuuluisimpia ja vaikeimmin kiivettäviä sen jyrkkien kallioseinämien takia. Huippu oli vähän pilvessä, joten se jäi aivan lähietäisyydeltä näkemättä. Kävelin vielä pienen ekstralenkin toista kautta takaisin ja se kyllä kannatti hyvän sään takia. Ehkä El Torreakin kuuluisampi Fitz Roy-vuori näkyi täydessä loistossaan ja vaellussää oli erinomainen. Lämpötilakin oli täydellinen 10-15 astetta.

Seuraavana päivänä oli taas sateinen päivä, mutta halusin silti käydä jossain. Otin kohteeksi Loma del Pligue Tumbado-kukkulan, n. 10km päässä ja 1000m korkeammalla kuin El Chalténin kylä. Ylöspäin kavuttaessani sade ja tuuli sen kuin voimistuivat, joten rauhallinen vuorenvalloitusretki muuttuikin melkoiseksi pikakävelyksi. Trekkikartta antoi menomatkan ajaksi 4h, mutta 3h40min kuluttua lähdöstä olinkin jo käynyt huipulla ja palannut takaisin hostellille. Otin lämpimän suihkun, vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja loppupäivä keskityttiinkin parin norjalaisen tytön ja ranskalaisen pariskunnan kanssa pelaamaan korttia ja muita pelejä hostellilla. Sade voimistui vain koko päivän ajan, ja loppui klo 10 aikoihin illalla. Vettä tuli hurja määrä. Hostellilla oli myös pari japanilaista sälliä, jotka molemmat reissasivat yksin, mutta joilla molemmilla oli sama reissusuunnitelma. Matkustaa maapallo ympäri polkupyörällä. Toinen oli aloittanut Alaskasta ja toinen Vancouverista. Pojilla oli mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana mm. rajojen ylityksistä ja erilaisista matkakohteista.

Viimeisenä päivänä heräsin hieman myöhässä 11 aikoihin, kun unohdin laittaa herätyskellon päälle. Halusin silti käydä Laguna de los Tres -nimisessä paikassa 12,5km ja 4h päästä El Chalténista. Aika-arvio ei oikein istunut omiin suunnitelmiini, koska viimeinen bussi takaisin El Calafateen lähti jo 18.00 illalla. Oli siis vain yksi vaihtoehto, täytyi kävellä nopeammin. Lähdin 11.45 liikkeelle ja pistin askelta toisen eteen ja pidin vain tarvittavat tauot hengityksen tasaamista varten. 2h45min ja yhtä erittäin jyrkkää lumista vuorenseinämänousua myöhemmin löysin itseni laguunilta. Matkantekoa jännitti vähän myös se, että kännykästä oli akku loppunut, eikä ollut muuta kelloa mukana. Ylhäällä kuitenkin törmäsin toiseen vaeltajaan, jolta sain kysyttyä kellonajan ja totesin, että aikaahan riitti vielä ihan kivasti. Otin muutaman kuvan ja nautin paikasta sekä yleisestä fiiliksestä jokusen minuutin, kunnes täytyi aloittaa taas paluumatka takaisin kohti kylää. Saavuinkin sinne jo viiden kieppeissä, joten aikaa vielä kaupassa käynnille ja eväiden syömiselle riitti ennen bussiin nousua. Jalat oli erittäin kuolleet muutaman päivän tehokkaiden vaellusten jälkeen, mutta olo muuten raukea ja onnellinen. Alkoi taas vähän edellisvuosien polviongelmat muistuttelemaan itsestään, mutta nyt on taas aikaa parannella niitä ja olihan se sen arvoista! Hieno reissu taas takana, viimenen parin kuukauden koulurypistys alkakoon!

Niin muuten. Kun saavuin takaisin kämpille sunnuntai-iltana niin sain kuulla että meille oli hankittu tänne pari uutta lemmikkiä, Patricio, Río Negro ja Lupe!