keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Potosí, Uyuni, Tupiza.

Uyunin suolatasanko ja pari maasturia.
La Pazista jatkoin Potosíin. Potosí on maailman korkeimmalla sijaitseva kaupunki. Potosí oli aikoinaan, 1500-luvulla, maailman rikkaimpia kaupunkeja valtavien hopeakaivosten takia. Tänä päivänä kaivokset työllistävät 10000-15000 henkilöä, heistä noin 5000 lapsia tai vanhuksia, eivätkä työskentelyolosuhteet ole muuttuneet sen kummemmin sitten konkistadorien saavuttua Etelä-Amerikkaan. Nykyään kaivoksiin järjestetään kierroksia ja on mahdollisuus päästä tarkastelemaan lähemmin meininkiä luolissa. Ostimme kaivosmiehille lahjaksi kokalehtiä, limpparia ja dynamiitteja torilta ja annoimme niitä ihmisille, joiden kanssa rupattelimme kierroksen aikana. Miehet tekevät pitkää päivää raskaissa olosuhteissa reilun 100 euron kuukausipalkalla. Yksi mies jota jututimme, oli työskennellyt kaivoksessa 11-vuotiaasta saakka. Nyt hän on 39-vuotias neljän lapsen isä ja kyseisellä hetkellä teki 13 tunnin päivää ahtaissa ja pölyisissä oloissa. Työkaluina on vasara ja rautakeppi, joiden avulla tehdään reikiä dynamiitille. Yhden 30cm reiän tekeminen kestää kolme tuntia. Ruokaa ei syödä työpäivien aikana, kokalehdistä saa vähän energiaa ja niiden mutustelu poistaa näläntunteen. Toiset miehet raahasivat 2000kg painoisia kärryjä täynnä kivimurskaa ahtaissa luolissa. Aika oli rahaa, joten kiirettä piti. Pölyn takia työntekijät sairastuvat keukotauteihin työskenneltyään reilu 10 vuotta kaivoksessa ja elinikä heillä on 48-58 vuotta. Oli mielenkiintoinen kokemus vierailla kaivoksissa, mutta toista kertaa en sinne mene.
Arbol de piedra, kivipuu.

Potosísta jatkoin Uyuniin. Uyunissa on maailman isoin suolatasanko, 12000m2. Teimme kolmen päivän retken maasturilla, joka käsissi vierailun suolatasangolle, viereisille laguunoille, geysiireille ja kuumille lähteille. Suolatasanko oli yksi upeimmista paikoista jossa olen käynyt. Nyt sadekautena koko tasanko on 10cm veden peitossa ja taivas heijastui upeasti tyynestä vedenpinnasta. Näytti siltä, kuin autot ja ihmiset kelluisivat veden päällä ja taivas jatkuisi loputtomiin horisontissa. Kuvat kertovat enemmän, ei sitä voi sanoin kuvailla. Ajettiin 3 päivän aikana 1250km. Oli upeita maisemia, vuoria, laguunoita, flamengoja, vicuñoita (laaman sukulaisia), upeita kivimuodostelmia etc. Ainoa ongelma Uyunin reissuissa on se, että kuskeilla on tapana juoda itsensä mukaviksi huolimatta seuraavan aamun aikaisista herätyksistä. Meidän kuski oli tuntuvassa humalassa, kun aamu neljältä lähdettiin ajelemaan kohti geysireitä. Alkuun pelotti melkoisesti ailahteleva ajotyyli, mutta kun pysähdyimme kuumille lähteille, kuski kävi ostamassa pari tölkkiä Red Bullia ja rupesi mutustelemaan kokalehtiä piristyäkseen, niin alkoi ajaminenkin sujua jo paljon paremmin. Toisen porukan kuski hädin tuskin pystyi kävelemään saati puhumaan, erään hollantilaisen turistin täytyi ajaa aamun ensimmäiset tunnit. Kaikesta huolimatta upea reissu, oppaat vain menettivät hyvät tippirahat omalla käytöksellään.

Heppareissu Tupizassa.
Uyuniin palattuani jatkoin yöbussilla Tupizaan. Tiet Boliviassa on harvoin asfaltoituja, bussi rämisi ja ikkunoista veti. Tutustuin suomalaiseen ja chileläiseen jamppaan, jotka olivat olleet meksikossa vaihdossa. Mentiin Tupizassa hevosretkelle lähellä oleviin kanjoneihin. Alkaa gaucho-meininkikin löytyä pikkuhiljaa, jo toinen kerta hevosen selässä täällä ollessani. Hyvin sitä oppii ratsastamaan ilman opetustakin. Välillä vähän pelotti kun mentiin kovaa ja laukattiin, eikä tietenkään mitään kypäröitä ollut. Turvallisuus ja Bolivia eivät sovi samaan lauseeseen. Myös takapuoli muistutteli seuraavana aamuna hevosreissusta. Oli upeita maisemia, taas jälleen kerran. Maasto oli erittäin kuivaa ja maaperä koostui eri värisistä kiviaineksista muodostaen eri värisiä vuoria. Pääosa vuorista oli punaista hiekkaa ja sade saa aikaan upeita pylväsmuodostelmia ja kanjoneita. Tupizasta jatkoinkin matkaa Argentiinaan. Jonotus rajalla kesti  pari kolme tuntia, yhdellä kassavirkailijalla ei pitkälle pötkitä. Oli hieno tunne palata sivistyksen pariin. Bolivia on köyhä (myös halpa) matkailmaa, siellä on kiva piipahtaa mutta pidemmän päälle alkaa kaipaamaan normaalia elämää. Yksi suurimmista asioista, mitä Argentiinasta kaipasi, oli ruoka. Riisiä, banaaneja ja makaronikeittoja tuli syötyä kylliksi Perussa ja Boliviassa. Mentiin poikain kanssa heti Saltaan saavuttuamme pihviravintolaan ja saimme eteemme perus 600g ulkofileepihvit ja punaviiniä kylkeen. Reissun paras ruoka! Oltiin taivaassa.

Saltassa Pohjois-Argentiinassa olen siis nyt, muutama päivä reissua jäljellä ja maanantaina alkaakin taas koulu. Kirjoittelen reissun jälkeisiä fiiliksiä, kunhan löydän kämpän ja saan asetuttua uudestaan Buenos Airesiin!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Bolivia

Copacabana.
Copacabanan pikkukylassa tein valistopin, koska taytyi suorittaa eras kavereideni minulle vaihtovuoden ajaksi antama tehtava: Pelaa ristiseiskaa Titicaca-jarven rannalla muiden kuin suomalaisten kanssa. No minapa menin ja kavin opettamassa paikallisille pikkuskideille miten pelataan ristiseiskaa. Mielenkiintoista opetuksesta teki myos se, etta he eivat olleet ikinaan ennen pelanneet korttia.
Oppivat pelaamaan korttia.
Hyvin kuitenkin pojat sisaistivat saannot ja saatiin pelit aikaiseksi. Vahan pitaa viela reenata korttisanastoa espanjaksi. Kavin myos kiipeamassa viereiselle Calvario-kukkulalle. Kiipeaminen pisti vahan puuskuttamaan, ei yhden paivan tehoaklimatisoituminen viela ollut toiminut kunnolla. Ylhaalta oli upeat maisemat Titicaca-jarvelle. Kavin viela kappailemassa kylassa ja tutustumassa katedraaliin ja kynttilakappeliin, joka oli pieni, mutta yllattavan mielenkiintoinen vahagraffitteineen.


Capilla de velas.
La Paziin lahdin paikallisbussilla, matka kesti noin 3,5 tuntia. Saavuttiin kaupunkiin auringonlaskun aikaan ja oli hienot maisemat kun kukkuloiden paalta laskeuduttiin kanjoniin kohti kaupungin keskustaa. La Paz on kiva kaupunki. Ymparilla on vuoria, keskusta on selkea eika sinne voi eksya kun paakatu menee kanjonin pohjalla. Hyvalla saalla voi nahda Illimani-vuoren (6402m) , joka dominoi maisemaa. Kaupungin keskusta on siisti ja hintataso suomalaiselle erittain loistava. Eurolla saa lounaan, iso pitsa maksaa ehka 3-4€. Kylla muuten maistui pitsa hyvalta riisi-banani-dieetin jalkeen!

Parque Mirador Laikakota.
Loysin kivat valtavan kokoiset Alasitas-markkinat, jotka jarjestetaan kerran vuodessa ja kestavat viikon. Kojuja oli aivan alyton maara ja ostettavaksi loysi melkein mita tahansa. Yhdessa kojussa pystyi myos suorittamaan siviilivihkimisen ja eroamaan tarvittaessa. :) Vierailin myos soitinmuseossa, josta loytyi satoja ellei tuhansia erilaisia enemman tai vahemman vanhoja bolivialaisia soittimia. Oli myos yksi huone pyhitetty muiden maiden soittimille. Ehdottomasti kaymisen arvoinen paikka. Enemman fotoja: https://picasaweb.google.com/juha.jokiluoma/RoadTripBolivia#

Tanaan on tarkoitus pitaa ihan rento paiva, vierailla koka-museossa ja koittaa jatkaa matkaa kohti Potosin hopeakaivoksia!

lauantai 12. helmikuuta 2011

Sandboarding

Iquitosista lensin Pucallpan valilaskun kautta Limaan, jossa vietin yhden yon. Seuraavana aamuna aikasin lahdin bussilla 5h matkan paahan Icaan, jonka lahelta Huacachinasta loytyy Perun parhaat hiekkasurffausmestat. Sain varailtua iltapaivaksi parin tuntia kestavan reissun, joka sisalsi Buggy-ajelua (silla kuvissa nakyvalla hassun nakoisella autolla) ja hiekkasurffausta! Lahdettiin Huacachinasta talla pohjassa kohti hiekkadyyneja ja kylla se vaan oli hurjaa menoa.
Tehtava suoritettu.
Semmosta reilua 100kmh hurjasteltiin pitkin poikin ja nautittiin kauniista maisemista. Sitten alettiin reenaamaan sandboardingia. Ensiksi ihan pienessa lyhyessa maessa perusteet kuntoon ja siita sitten jatkettiin aina vaan uusille pidemmille ja jyrkemmille rinteille. Mitaan vaaraahan touhussa ei ole, koska pehmea hiekka ei vaan voi satuttaa. Laji osoittautui yllattavan vaikeaksi (tosin johtuu osin siita, etta meille annettiin semmoiset wannabe-laudat, ne ei olleet oikeita lumilautoja). Hauskaa oli silti ja huomattiin, etta parhaiten paasi alas naama maaten mahalteen laudan paalla. Vauhtia sai tuplasti enemman kun yrittaen tulla ihan perinteisin keinoin alas. Ainoa asia, joka otti paahan, on suuri roskien maara aavikolla. Roskauskulttuuri on Perussa jotain aivan eri tasoa kuin mihin on euroopassa tottunut. Esim. Iquitosin jokilautallakaan ei ollut mitenkaan erikoinen naky, etta joku heitti
370HV
muovipuollon tai muovisen ruoka-astian jokeen. Ei ihme, etta Tyynella merellakin on talla hetkella puolen Euroopan kokoinen muovilautta lillumassa meren pinnan alla. Myos monet muut alueet Perussa ovat pitkalti roskien peitossa. Huacachinasta palasin takaisin Icaan, jossa bussi odottelikin jo lahtoa ja suuntasin Arequipaan, jonne saavuin seuraavana aamuna kahdeksan kieppeissa. Bussi Arequipasta Punoon oli lahdossa 8.30, joten paatin hypata siihen, tarkoituksena paasta mahdollisimman nopeasti Boliviaan. Taytyy toivoa, ettei vuoristotauti rupee vaivaamaan, kun tuli vuorokaudessa noustua lahelta meren pintaa Limasta lahes 4000m korkeuteen Titicacalle. Taalla on taas melko viileat illat. Matkan varrella nakyi viela vahan lumen rippeita, oli ilmeisesti edellisena yona satanut. Laamoja nakyi myos paljon, muutama flamengokin. Huomenna matka jatkuu Copacabanan kautta La Paziin.

Huacachinan keidas.

tiistai 8. helmikuuta 2011

La selva

 
Trujillosta matka Tarapotoon sujui melkein mutkitta. Bussi meni hieman rikki loppumatkasta, mutta reilun tunnin odottelun jalkeen paastiin jatkamaan matkaa perille. Tutustuin bussissa eraaseen perulaiseen pariskuntaan, jotka olivat jatkamassa matkaa suoraan Yurimaguakseen, josta lahtee jokilaivat kohti Iquitosta. Paatin jakaa taksin heidan kanssaan (2h matka maksoi 20 solea = 6€) ja matka menikin oikein mukavasti uudella Toyota Yariksella 1,5v sitten valmistunutta tieta pitkin.
Paraskuntoisin tie minka olen Etela-Amerikasta loytanyt, aivan kuin euroopassa olisi ollut. Matka kesti nyt 2h, ennen tien valmistumista 8-10h. Yurimaguaksessa eras Juan-niminen heppu nappasi mut huostaansa heti Plaza de Armakselle saavuttuani ja han esitteli minulle hostellin joen rannalta (tietenkin suostuin tarjoukseen) ja han myos esitteli minulle kaupungin keskustaa ja laivasatamia. Tein vahan ostoksia tulevaa viidakkoreissua silmalla pitaen (hyttysmyrkkya, macheten, luettavaa yms.) Hostelli oli upealla paikalla aivan joessa kiinni. Aamupalaa syodessani nain hostellin vierella jokidelfiinien uiskentelevan.

Juan sai minut ylipuhuttua 4 paivaksi viidakkoon Pacaya-Samirian kansallispuistoon. Han oli itsekin opas, asui lagunaksessa ja oli toissa Aguajetours-nimisella firmalla. Lahto Yurimaguaksesta lautalla kohti Lagunasta oli seuraavana aamuna. Lahto myohastyi parisen tuntia ja kymmenen kieppeissa paasin lahtemaan. Matka Lagunakseen kesti kymmenen tuntia. Laivan kansi tayttyi riippumatoista ja porukkaa oli paljon. Laivalla tarjottiin ruoka, joka koostui 80% riisista, 15% keitetysta banaanista (maistuu lahinna kuivalta perunalta) ja 5% kanasta. Hygieniataso laivalla ei ehka ollut ihan huippua.
Jatokset meni suoraan jokeen ja laivan hanoista tuli puhdistamatonta jokivetta, joten nain lansimaalaisen nakokulmasta ajatelleen siina saattaa olla jonkinasteinen mahdollisuus erinaisten bakteerien leviamiselle.

Lagunakseen saavuin illalla, josta Genaro-niminen vanha heppu kyyditsi minut hostellille. Hostellilla oli paljon torakoita, criolloja (semmosia lentavia torakoita) ja muita otokoita. Alkuun vahan iljetti, mutta luonnollisesti kaikkeen tottuu ajan kanssa. Seuraavana aamuna aikaisin lahdettiin oppaan Carlosin kanssa motocarrolla (riksa, tuk-tuk-taksi) kohti Reserva Nacional de Pacaya Samiriaa. Lagunaksessa ei ole luultavasti yhtaan autoa, mutta motocarroja porrailee paljon joka puolella. Vajaa tunnin matkan jalkeen saavuttiin pienen joen rantaan, josta aloitimme matkan viidakon syovereihin. Ensimmaisena paivana melottiin 4-5 tuntia, oppaan samalla bongaillessa erilaisia lintuja ja apinoita puiden katveesta. Nahtiin paljon erilaisia isoja haikaroita, kotkia papukaijoja ja muita lintuja. Apinoita nakyi kanssa semmonen 30 yksilon lauma. Hassuja otuksia ne vaan on. Carlos myos valilla pyydysteli kaloja joesta atraimella, helpon nakoisesti se naytti sujuvan. Iltapaivalla saavuttiin majatalolle. Kaikki talot Lagunaksessa ja muuallakin viidakkoseudulla koostuu heiveroisista lautaseinista, palmunoksakatosta. Jokien varsilla talojen lattiat on vedennousun takia korkealla, Lagunaksessa tultiin toimeen ihan hiekkalattialla. Majatalolla syotiin vastapyydettyja kaloja. Illan hamartyessa lahdettiin kanootilla etsimaan kaimaaneja. Loydettiinkin aika paljon, isoimmat nahtiin vain kaukaa, mutta yksi pienempi saatiin pyydystettya. Oli hassua pitaa semmosta otusta kadessa.
Meilla kavi myos hyva tuuri, silla opas loysi reilu parimetrisen anakondan. Tottakai sekin piti kayda metsastamassa. Kovasti se kiemurteli, mutta kylla se vahan rauhottui kun sita piteli rennosti kasivarsilla. Joesta pyydystettiin myos hieman vaarallisempi keihasrausku, samanmoinen otus joka tappoi telkkaristakin tutun krokotiilimiehen. Silla on selassaan piikki, jonka se tunkee ihon lapi. Pienten yksiloiden iskut sattuu, isot voi pahimmassa tapauksessa tappaa.

Seuraavaan paivana mentiin syvemmalle viidakkoon ja nahtiin paivan mittaan paljon jokidelfiineita uiskentelemassa kanootin ymparilla. Oli hieno fiilis. Nahtiin myos kilpikonnia ja pari paichea, se on amazonian isoin kala, voi kasvaa noin 200 kiloiseksi. Aikalailla se molskahteli yrittaessaan pyydystaa kaloja joesta. Mentiin eraalle jarvelle kalastelemaan, jossa nahtiin lisaa delfiineja. Saatiin piraijoja, palometoja ja kaiken nakoisia monneja. Saatiin illaksi paljon ruokaa, 4 kalaa mieheen! Yolla kaytiin taas hieman tsiigailemassa kaimaaneja, taas nahtiin useita yksiloita. Kolmantena paivana tehtiin parin kolmen tunnin kavelyreissu metsaan. Meilla kavi hyva tuuri, silla loydettiin erittain iso lauma apinoita syomassa aamupalaa. Laumassa oli 3 erilaisia apinoita, mono negro, mono cara blanca ja joku muu, en nyt ihan tarkasti muista nimea. Vikana paivana nahtiin myos hieman harvinaisempi laiskiainen loikoilemassa puun latvassa. Hyttysia oli paivalla yllattavan vahan. Illemmalla otokat herasivat eloon ja hyttysverkolle todellakin oli kayttoa.

Kaksi ensimmaista melontapaivaa meni helposti, koska mentiin virran mukaisesti. Kolmas ja neljas paiva melottiin vastavirtaan, joten sai ihan tosissaan urheilla.  Viimeisena yona myos joku mahataudin poikanen meinas taas vahan nayttaytya ja viimeisen 5 ja puolen tunnin melonta vastavirtaan hieman oksennuksen maku kurkussa ei ollut urheilusuoritus ihan helpoimmasta paasta. Palattiin Lagunakseen, jossa peseydyin Juanin talon takapihalla (vesi otettiin normaalisti kaivosta). Loppuillan odottelin laivaa Aguajetoursin toimistolla riippumatossa loikoillen. Lagunas on melko alkeellinen paikka, koko 8000 asukkaan kylassa on 1 tietokone, talot ovat erittain alkeellisia ja ensimmaista paallystettya katua valmistettiin juuri. Koko kylan miehet olivat toissa pitkan paivan ja kaikki tyo tehtiin kasin. Yksi betonimylly kylasta loytyi.

Laivamatka Lagunaksesta Iquitosiin alkoi 6.2 noin klo 0.30am. Laiva oli jo valmiiksi taynna riippumattoja, mutta jostain loytyi pieni kolo viela mun riippumatolle. Sain nukuttua ihan kivasti jokusen tunnin, ennen kuin porukka rupesi heraileen aamu viiden kieppeissa. Kuudelta tarjoiltiin aamupala, ja ihmiset ryntasivat hullun lailla kippoineen ja kuppineen hakemaan leipaa ja kauravellia. Meininki oli melko kaoottista. Valilla laivalta lahti ihmisia moottorivenekuljetuksella pikkukyliin joen varrelle ja jotkut kylalaiset toivat veneella laivaan esim. hedelmia myytavaksi. Kova liikenne kavi. Lounaaksi ja illalliseksi sai taas riisia ja banaania ja vahan jotain lihan tapaista, alkoi jo tokkimaan niin paljon, etta jatin syomatta.
Myos mahatauti hieman vaivasi, eika ruoka meinannut pysya sisalla. Tasta huolimatta Iquitosissa ollaan ja jokimatka oli erittain hieno ja varmasti unohtumaton kokemus. Lagunas-Iquitos-vali kesti 39h. Iquitos on tunnettu maailman isoimpana kaupunkina, johon ei mene teita. Ainoat keinot siis tulla tanne on joko laivalla tai lentaen. Tulin laivalla, lahden lentaen, juuri varasin lennon huomiselle kohti Limaa, josta alkaa paluumatka Bolivian kautta kohti Argentiinaa. Kylla argentiinalaista pihviharkaa tekee jo mieli, niin hiilaripainotteista on ruoka viime paivina ja viikkoina ollut! Kuvia lisailen kunhan tasta kiireiltani kerkean. Huh, ehka joku teista jaksoi lukea loppuun asti.